Näin syntyi kotimaisen Noita -pelin ääniraita – dokumentin toinen osa katsottavissa Kommentit pois päältä artikkelissa Näin syntyi kotimaisen Noita -pelin ääniraita – dokumentin toinen osa katsottavissa

Noita

Kotimaisen Nolla Games -pelikollektiivin Noita ilmestyi viime vuoden syyskuussa ja nyt pelin ääniraidan tuotannosta kertova dokumentti on saanut toisen osansa. Maineikkaan pelin ääniraidan tuotannosta on vastannut From Grotto yhtye ja tuottaja Niilo Takalainen.

Pelin musiikki syntyi Sipoossa E-Studiolla, jossa ääniraitaa hiottiin improvisoiden ja jamitellen 19 studiopäivän ajan. Ääniraita elää pelin tilanteiden mukaan, yltyen vihollisten läsnäollessa ja rauhoittuen vaaran ollessa ohi. Monitasoinen musiikki vaihtelee myös tyyleiltään pelin tasojen mukaan. Ääniraidan toisen osan voit kuunnella alta:

Dokumentin ensimmäinen osa ja ääniraidan ensimmäinen osa on julkaistu aiemmin.

Sivulta kuvatussa pelissä seikkaillaan velholla erilaisissa luolastoissa. Vihollisia vastaan taistellaan erilaisten loitsujen avulla ja hyödyksi voi myös käyttää pelimaailmassa olevia nesteitä, kaasuja ja tulta. Jokainen pikseli on simuloitu ja pelimaailma reagoi esimerkiksi räjähdyksiin varsin vaikuttavasti. Pelialueet ovat myös proseduraalisesti luotuja joten jokainen pelikerta on erilainen.

on saatavilla :lle , ja -palveluiden kautta.

Onimusha: Way of the Sword ilmestyy odotettua aiemmin Kommentit pois päältä artikkelissa Onimusha: Way of the Sword ilmestyy odotettua aiemmin

on ilahduttanut toimintapelien ystäviä siirtämällä : Way of the Swordin julkaisua lähemmäs. Aiemmin syyskuun 25. päivälle suunniteltu peli saapuukin 4. syyskuuta, eli pelaajat pääsevät tarttumaan miekkaan lähes kolme viikkoa odotettua aikaisemmin.

Kyseessä on ensimmäinen uusi Onimusha-peli peräti 20 vuoteen. Sarjan edellinen osa julkaistiin vuonna 2006 2:lle, joten paluu on monille pitkäaikaisille faneille merkittävä hetki. Uusi seikkailu sijoittuu Edo-kauden alkuvaiheen Kiotoon ja yhdistää toimintaa sekä samuraiteemaa Capcomille tuttuun näyttävään tyyliin.

Peli julkaistaan :lle, :lle, Series X|S:lle ja :lle. Lisäksi demoversio on jo ladattavissa PC:lle, :lle ja Xboxille. Demon pelanneet ja myöhemmin koko pelin ostavat saavat käyttöönsä Kubi Akari -korun bonussisältönä, kunhan tallennustiedot löytyvät samalta laitteelta.

Julkaisun aikaistaminen kruunaa Capcomin vahvaa vuotta. Yhtiö on kerännyt vuonna 2026 runsaasti kiitosta muun muassa Resident Evil Requiemista, ja nyt se yrittää jatkaa menestysputkeaan tuomalla yhden klassikkosarjoistaan takaisin valokeilaan hieman odotettua aikaisemmin.

Hitman-studio IO Interactive aloittaa irtisanomiset kumppanin vetäydyttyä fantasiapelistä Kommentit pois päältä artikkelissa Hitman-studio IO Interactive aloittaa irtisanomiset kumppanin vetäydyttyä fantasiapelistä

– ja -peleistä tunnettu tanskalainen on ilmoittanut henkilöstövähennyksistä. Syynä on studion mukaan odottamaton muutos tulevan fantasiapelin kehityksessä, kun yhteistyö ulkopuolisen kumppanin kanssa päättyi.

IO Interactive kertoi sosiaalisessa mediassa, että sen omaan pelimaailmaan perustuvan Project Fantasy -hankkeen ympärillä ollut yhteistyösopimus on päättynyt. Tämän seurauksena studio joutuu sopeuttamaan toimintaansa ja tekemään henkilöstöön liittyviä päätöksiä. Tarkkaa irtisanottavien määrää ei ole kerrottu.

Studion mukaan Project Fantasy ei kuitenkaan ole kuopattu. IO Interactive vakuuttaa olevansa edelleen täysin sitoutunut peliin ja sen maailmaan.

Tämä upea universumi tulee näkemään päivänvalon! – Studio lupasi tiedotteessaan.

Huhujen mukaan Project Fantasy olisi ollut Xboxin julkaisema peli. Vuonna 2023 esiin nousseen ja Microsoftin oikeusprosessiin liittyneen dokumentin perusteella Microsoftilla oli työn alla IO Interactiven peli, joka tunnettiin aiemmin nimellä Project Dragon ja jonka kerrottiin olevan suunnattu Xboxille ja .

Irtisanomiset eivät vaikuta liittyvän IO Interactiven tuoreeseen 007 First Light -peliin, jonka julkaisu on ollut studion mukaan menestys. Tilanne osuu kuitenkin samaan aikaan, kun Xboxin ympärillä liikkuu paljon huhuja tulevista leikkauksista, studioiden uudelleenjärjestelyistä ja mahdollisista peliperuutuksista.

Vaikka pelialalla on nähty viime vuosina paljon irtisanomisia, IO Interactive yrittää vakuuttaa pelaajille, että sen seuraava suuri fantasiaseikkailu ei ole kadonnut varjoihin. Toistaiseksi kysymys kuuluu vain, milloin tämä salaperäinen uusi maailma lopulta avautuu pelaajille?