Night Visions -ennakossa nähty Bliss on taiteellisen kauhudraaman moderni klassikko Kommentit pois päältä artikkelissa Night Visions -ennakossa nähty Bliss on taiteellisen kauhudraaman moderni klassikko

9.5 / 10
Ohjaaja-käsikirjoittaja Joe Begosin kolmas tuotos Bliss on kunnianhimoinen elokuva, jonka taiteellinen ilmaisuvoima on vahvaa ja väkevää. Elokuvan päähenkilö on luomisen tuskaa poteva Dezzy, jonka rooliin eläytyy loistavan taitava Dora Madison.

Bliss on ohjaaja-käsikirjoittaja Joe Begosin kolmas täyspitkä elokuva, aiempaan tuotantoon lukeutuvat The Mind’s Eye ja Almost Human. Ennen Blissin katsomista en ollut nähnyt niistä kumpaakaan, mielenkiinto heräsi puhtaasti esittelytekstin perusteella. Tuli tunne, että tässä saattaisi olla jotain tunkkaisista normeista poikkeavaa. Asiaan vaikutti myös se, että elokuva on osa laadukkaasta tarjonnastaan tunnetun Night Visionsin syksyistä elokuvafestivaalia. Korjaamon Kinossa järjestettiin 2.11.2019 ennakkonäytös, joka oli samalla Blissin esikoisnäytös Suomessa.

Dezzyn olisi saatava maalaus valmiiksi ja niskassa painavat paineet elämää suuremman mestariteoksen tekemisestä ja lähestyvästä taidenäyttelystä. Sivellin ei ole kuitenkaan heilunut hetkeen ja lupaavan alun saaneen taidekappaleen luominen ei etene, vaan se tuijottaa tekijäänsä päivä päivältä vaativammin ja painostavammin. Erinäiset päihteet astuvat kuvaan ja yhdellä niistä on varsin rajut vaikutukset. Luovuus kukkii ja maalaaminen alkaa taas onnistua, mutta himo ihmisverta kohtaan kasvaa hallitsemattoman suureksi ja Dezzykään ei ole enää muistikatkoksiltaan perillä omista tekemisistään. Todellisuuden ja hallusinaation välinen raja hämärtyy ja se tunne välittyy vahvana myös katsojalle. Huumeiden käyttämistäkään ei viitsisi lopettaa kun maalaus on ihan kohta valmis.

Kyseessä saattaa olla jonkinlainen moderni vampyyritarina tai rujo ja raaka kuvaus taiteilijan tuskasta luovuuden ja inspiraation ehtyessä. Tai ehkä se on molempia tai ei kumpaakaan, tai ehkä ne ovat vain pieni osa jotain ihan muuta. Tärkeintä on se, että teemat, tarina ja varsinkin tapa, jolla se kerrotaan, pitävät tiukassa kuristusotteessa lähes koko elokuvan ajan. Alkupuolella on hieman tyhjäkäyntiä ja loppupuolella punainen lanka katoaa hetkeksi, mutta nämä ovat vain pieniä säröjä loistavassa kokonaisuudessa.

Tunnelma velloo syvissä epätoivon, pelon, ahdistuksen ja paniikin sekaisissa vesissä. Niistä kumpuaa toisinaan myös ekstaasinomainen mania ja voiman tunne. Tunnelma ja tunne välittyvät elokuvasta pelottavankin hyvin, meinasi välillä itsellekin iskeä pieni paniikki. Päähenkilöä käy oikeasti vähän sääliksi, vaikka hänet esitetään rehellisen inhimillisessä valossa, johon sisältyy töpeksimistä, ilkeilyä ja huonoja päätöksiä. Tai ehkä juuri siksi hänen taakseen on helppo päästä. Jopa syödessään ystäviensä lihaa hänet on helppo nähdä traagisena kohtalona ja kohtalonsa uhrina. Lopulta Dezzyssä heränneet himot ovat sivuosassa (todella tärkeässä sellaisessa toki) näytelmässä, jonka keskiössä on hänen tekemänsä uhraukset taiteensa edessä ja askelittain tapahtuva vajoaminen tajunnan rajamaille.

Elokuvan takana oleva ryhmä on onnistunut edellämainitun tragedian eläväksi muuttamisessa loistavasti monella eri tavalla. Näyttelijöiden suoritukset ovat poikkeuksetta erinomaisia, jokainen on päässyt hahmonsa sisälle ja jokaisella pienelläkin roolisuorituksella on annettavaa kokonaisuudelle. Esille nousee varsinkin pääosaa näyttelevä 29-vuotias Dora Madison, jonka ilmentää eri tunteita ja muita ihmisen päänsisäisiä tapahtumia on yksi Blissin kantavista voimista.

Kuvallinen ilmaisu on tehokasta, kiinnostavaa, rikasta ja mielikuvituksellista. Kuvakulmat, kuvakoot ja kameran liikkeet tukevat tarinaa ja tunnetta ja ovat tärkeässä osassa niiden välittämisessä. Blissin kuvaustyössä on onnistuttu tavoittamaan jotain syvällistä tarinan ytimestä. Elokuva on myös valaistu ja lavastettu hyvin. Etenkin päähenkilön menettäessä otettaan todellisuudesta valosta otetaan paljon irti taiteellisen ilmaisun elementtinä. Bliss on leikattu tarinankerronnan ehdoilla ja kulloisenkin kohtauksen tyyliin sopivasti. Käytännön erikoistehosteet toimivat ja ovat paria halvan oloista poikkeusta lukuunottamatta aidon tuntuisia. Ei sillä, että tietäisin miltä sen kuuluisi tuntua kun ihmiseltä revitään pää irti, vaikka joskus olisi tehnytkin mieli kokeilla. Yksi suurimpia onnistumisia on äänisuunnittelu. Äänitehosteet ja varsinkin musiikki iskevät tunnelman selkäytimeen asti ja vievät monta kohtausta uudelle tasolle. Jälkituotannossakin on tehty taikoja, jotka tuovat viimeisen, mutta sitäkin tärkeämmän silauksen Blissin ilmeeseen.

On hienoa törmätä vielä tänä aikana elokuvaan, jonka taiteellinen ilmaisu on näin korkealaatuista, ja joka ei pidä katsojiaan tyhminä. Asioita ei kerrota liikaa eikä niitä pureskella valmiiksi, vaan tilaa jää katsojan omille ajatuksille, pohdinnoille ja tulkinnoille. Bliss on kokonaisvaltainen kokemus jota voi suositella kaikille taiteellisesta elokuvasta, draamasta, kauhusta ja hyvistä tarinoista kiinnostuneille.

Kommentoi

Night Visions -elokuvafestivaali siirtyy marraskuulta tammikuulle 2021 Kommentit pois päältä artikkelissa Night Visions -elokuvafestivaali siirtyy marraskuulta tammikuulle 2021

Night Visions 2020

Uudellamaalla voimaan astuneet uudet kokoontumisrajoitukset saavat aikaan sen, että marraskuulle 2020 Helsingin elokuvateatteri Kinopalatsiin suunniteltua Night Visions -elokuvafestivaalia joudutaan siirtämään. Pohjoismaiden suurinta fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvää muttei rajoittuvaa tapahtumaa ei siis järjestetä 25.-28. marraskuuta 2020. Festivaalin uudet päivämäärät ovat 13.-16. tammikuuta 2021.

Tapahtuman elokuvatarjonta ja esitysaikataulu säilyvät täysin ennallaan. Kaikki näytökset vain siirtyvät uusille päivämäärille niille samoille kellonajoille, jotka on jo aiemmin julkistettu. Ohjelmistossa nähdään yhteensä 64 näytöstä 26 pitkästä elokuvasta Helsingin elokuvateatteri Kinopalatsin neljällä valkokankaalla.

Jo ostetut marraskuun 2020 festivaalin näytösliput kelpaavat sellaisenaan tammikuun 2021 Night Visions -festivaalinäytöksiin. Lipunmyynti tammikuun näytöksiin jatkuu normaalisti Finnkinon verkkokaupassa www.finnkino.fi sekä kaikissa Finnkinon teattereissa.

Festivaaliohjelmiston kaikkien elokuvien esittelyt ja esitysaikataulu löytyvät myös festivaalin nettisivuilta www.nightvisions.info.

www.nightvisions.info
www.facebook.com/nightvisionsfestival/
Twitter: @nightvisionsff
Instagram: @nightvisionsfestival

pähkinänkuoressa:
* Perustettu: 1997
* Vuosittain esitetyt yhteensä: 75-80
* Kävijät vuosittain yhteensä: yli 14 000
* Kansainvälinen ohjelmisto: vuonna 2019 elokuvia 28 eri maasta, 5 eri maanosasta
* Helsingin kaupungin kulttuuriteko -palkinnon voittaja vuonna 2012
* Valittu maailman suurimman riippumattoman elokuvalehden, yhdysvaltalaisen MovieMaker Magazinen laatimille maailman parhaiden genre-elokuvafestivaalien listalle kolmena vuonna peräkkäin: ”World’s 50 Best Genre Film Festivals in 2021”, ”25 Bloody Best Genre Fests in the World in 2020” ja ”30 Bloody Best Genre Fests in the World in 2019”.
* Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä festivaali

Kommentoi

Miltä tuntuu valkohain hengitys niskassa? – 47 Meters Down: Uncaged tuo kauhun aivan iholle Kommentit pois päältä artikkelissa Miltä tuntuu valkohain hengitys niskassa? – 47 Meters Down: Uncaged tuo kauhun aivan iholle

47 Meters Down: Uncaged

8.5 / 10
47 Meters Down: Uncaged esitettiin Night Visions Maximum Halloween 3019 -elokuvafestareilla ja hieman yllättäen se osoittautui yhdeksi koko tapahtuman kirkkaimmista timanteista. Piinaava jännitys ja hyytävä kauhu asuvat merenalaisessa kaupungissa, jonka valtavat valkohait ovat ottaneet metsästysmaakseen.

Viime vuosina haiaiheiset ovat olleet tapetilla pitkälti kaiken muun kuin vakavasti otettavan kauhun merkeissä. B-luokan hömppäkauhukomedioita on nähty pilvin pimein, mistä kiitos mm. Asylum-yhtiölle. Onhan sekin jonkinlaista pioneerityötä, ja tällaisillekin elokuville on aikansa ja paikkansa kaiken harmauden keskellä. Vakavasti otettavasta haikauhusta on kuitenkin ollut pulaa ja välillä on vaikuttanut siltä, että oltaisiin päädytty todella kauas Tappajahain ajoista. Muutama vuosi sitten julkaistiin 47 Meters Down -elokuva, joka sai jälleen monet sydämet jättämään lyöntejä väliin hain ilmestyessä ruudulle. 47 Meters Down päätyi ainakin Suomessa suoraan DVD-levitykseen, eikä siitä tullut varsinaista suuren yleisön suosikkia.

Viime vuonna valmistui itsenäinen jatko-osa 47 Meters Down: Uncaged, joka nähtiin osana Night Visions Maximum Halloween 3019 -elokuvafestivaalin ohjelmistoa. Kello löi vasta 14:45 lauantaina 23.11.2019, mutta Helsingin Kinopalatsin suureen ykkössaliin kerääntyi kiitettävä määrä kiinnostuneita genre-elokuvien ystäviä.

Uncagedin alku voisi olla kuin mistä tahansa teinidraamasta tai -komediasta. Uusioperheen taustoja ei juurikaan valaista, mutta ilmeisesti isän työn vuoksi ollaan muutettu lähemmäs merta. Sisarpuolten välillä on passiivista aggressiota, eikä muutto ole varsinaisesti kummankaan mieleen. Isän tytär Mia on koulussa kiusaajien silmätikku ja muutenkin vähän ressukka, vaikka ujon kuoren alla on fiksu, rohkea ja tunnollinen nuori nainen. Sashalla on kavereita ja suunnitelmia viikonlopuksi, mutta isi onkin järjestänyt sisarpuolille yhteisen venereissun, jolla voisi tarkkailla haikaloja turvallisesti lasin takaa. Mutta siitähän tulisi aika tylsä elokuva, eikö?

Muutaman mutkan kautta he päätyvät ystävineen keskellä viidakkoa sijaitsevalle lammelle, jonka syvyyksissä piilee sisäänkäynti vedenalaiseen maya-kaupunkiin. Löytö on uusi ja isän työnkuvaan kuuluu sen tutkiminen, eli kovin monella muulla ei ole tietoa sisäänkäynnin sijainnista tai edes olemassaolosta. Ajatus luolasukelluksesta vaikuttaa mielipuoliselta, mutta uteliaisuudelle ei mahda mitään.

Pitkäksi ja pitkäveteiseksikin venähtäneen alun jälkeen meren syvyyksissä alkaa tapahtua. Siitä hetkestä lähtien aivan elokuvan viimeisille sekunneille saakka jännitys ja pelko kutkuttavat selkäydintä ja munuaisia myöten. Sydänkohtaus on lähellä moneen otteeseen ja tarkoin harkittujen lähikuvien siivittämä klaustrofobinen ahdistus kuristi kurkkua jatkuvasti. Kauhu tuli aivan iholle ja kaivautui sen allekin.

Tarina on rakennettu todella hyvin ja uskottavasti, ja se pitää otteessaan vahvalla kuristusotteella. Siinä on monta osaa, jotka saavat jo ajatuksen tasolla hyperventiloimaan. Labyrintin piirteitä sisältävässä kaupungissa on vaikea suunnistaa, happipullot tyhjentyvät uhkaavaa vauhtia eikä ulospääsystä ole harmainta aavistustakaan. Toki kaikkien veret seisauttavien pelkojen keskiössä ovat kaupungin raunioihin kotinsa tehneet valtavat valkohait, joiden uhkaavaa olemusta on vaikea olla tuntematta.

47 Meters Down: Uncagedin voi sanoa olevan osa haikauhun uutta henkiinheräämistä. Mestarillisin ottein luotua kauhua tarjoava elokuva on yhtään liioittelematta yksi koko viime vuosikymmenen aidosti pelottavimmista. Rima on taas korkealla.

Kommentoi