Pelaajasta saadaan tällä kertaa hyvä niskalenkkiote – arvostelussa WWE 2K22 Kommentit pois päältä artikkelissa Pelaajasta saadaan tällä kertaa hyvä niskalenkkiote – arvostelussa WWE 2K22

WWE 2K22 (PS4)

8 / 10
Hyvää Showpainin tunnelma on saatu kohdilleen. Animaatiot ja liikesarjat ovat uskottavan näköisiä. Pelimekaniikka on hiottu kohdilleen. Koukuttaa ja on aidosti hauska painikokemus. Huonoa Lisätyt pelitilat, etenkin MyGM aiheuttavat pettymyksen. Pelistä löytyy hyvin keveitä bugeja, ja sen myötä se myös kaatuileekin joskus.

Vanhalle showpainifanille myös genren videopelit olivat suurta nannaa kultaisina nuoruusvuosinani. -aikakauden merkkiteos WWE Smackdown! Here Comes The Pain (2003) löytyy allekirjoittaneen pölyttyneistä arkistoista vielä tänäkin päivänä. Jotain varhaisesta painitietämyksestä kertoo sekin, että tuo peli tuli hankittua hetimmiten julkaisupäivänään, jo lähes kaksikymmentävuotta sitten. Ja näiden hankintahan jatkui aina PS3-aikakaudelle, jolloin itselle viimeiseksi tärkeäksi teokseksi jäi vuonna 2009 julkaistu Smackdown vs. Raw 2010. Tuolloin omaa ”oikeaa” painiharrastustani lukuun ottamatta kyseinen genre jäi taka-alalle, kunnes se on jälleen viime vuosina alkanut nostamaan päätään pensaasta.

Viimeisin kokemani WWE peli löytyy jo kuitenkin vuodelta 2020, jolloin julkaistiin runsasta parjausta päälleen saanut WWE 2K20. Ja sitä tasaista parjausta pelille tarjottiin myös allekirjoittaneenkin kynästä, joten varsinaisesti suuria odotuksia ei uutukainenkaan ennakkoon herättänyt. Muistutuksena, että tässä välissähän emme saaneet kokea WWE 2K21:stä vaan lukemattomien syiden vuoksi se päätettiin perua. Ja ehkä lopulta hyvä näin, sillä välivuosi on tehnyt hyvää pelisarjan tasolle.

Tunnelmaa kuin oikeassa painitapahtumassa konsanaan

Suurimpana muutoksena kehittävät itse mainitsevat pelimoottorin itsessään. Visuaalisia konsepteja ja animaatioita on hiottu niin, että jokainen liikesarja näyttäisi mahdollisimman aidolta. Myönnettäköön, että mainosmiesten puheet ovat tällä kertaa totta ja pelimekaniikat ja pelaaminen tällä kertaa ovatkin varsin sujuvaa. Pelaajaa ohjeistetaan erilaisilla liikekompoilla, jotka tuovat uuden mielenkiintoisen lisän itse perusmäiskeeseen. Ajoituksella torjunnoissa tuntuu olevan tällä kertaa todellakin väliä. Hyökkäyksien vasta-iskuihin on panostettu myös huolella, mikä tekee pelikokemuksesta entistäkin realistisemman.

Graafisesti suoriutuu hyväksytyllä tasolla ja kauas taakse jääkin edeltäjänsä. Animaatiot ovat kuten mainittukin, varsin sujuvia, mutta myöskin painijoiden mallintamisten ja maneerien kohdalla ollaan osuttu hyvin maaliin. Toki muutamia poikkeuksia löytynee, mutta painettakoon ne villasella suurimmaksi osaksi onnistuneiden napakymppien vuoksi. Yleisön mukana eläminen ja realistiset sisääntulot tekevät kokemuksesta WWE-nörtille suotuisan. Tunnelmaa löytyy, kuin oikeasta WWE live-show:sta konsanaan!

Jotain uutta, jotain vanhaa. Innostumisia- sekä pettymyksiä.

sisältää runsaasti eri pelitiloja. Mielenkiintoisimpana lisäyksenä mainittakoon MyGM-pelitila, jossa pelaaja pääsee leikkimään oikeaa WWE:n General Manageria. Buukkaat esityksiä, PPV-tapahtumia ja kaikkea pientä siitä väliltä. Suurista odotuksista huolimatta pelitila pettää lähes jokaisella osa-alueella ja mieli tekeekin yhtäkkiä palata vanhan kunnon Extreme Warfare Revengen pariin. Vanha, mutta edelleenkin asiansa ajava PC-simulaattori, jossa keskitytään vain ja ainoastaan painispektaakkeleiden pystyttämiseen.

Toisena uutuutena esitellään MyFaction-pelitila mikä antaa pelaajan rakentaa ryhmittymän, joka kilpailee legendaarisen NWO:n kanssa. Kerää, hallinnoi ja päivitä WWE painijoita viikottaisilla tapauhtumilla ja säännöllisillä päivityksillä. Ja tähän lisäyksenä – ole myös valmis kaivamaan kuvetta lompakostasi. Näitä kortteja et nimittäin ilman oikean rahan kuluttamista itsellesi lunasta!

Universal Mode tekee loistokkaan paluun, ja onkin yksi pelin kohokohtia. Mikäs sen hauskempaa kuin hypätä mukaan WWE:n viikoittaiseen maailmaan, joko yksittäisenä painijana, tai ”sivustaseuraaja”, joka ottaa matsin kuin matsin halutessaan haltuun.

”No jos vielä kerran. Onhan tässä perhekin jo nukkumassa…”

on peli, joka taatusti herätti kovia ennakkoluuloja jopa innokkaimmilta pelisarjan faneilta. Eikä allekirjoittaneen odotuksetkaan sen korkeammalla olleet. Täytyykin nostaa hattua 2K Gamesille, joka onnistui välivuoden aikana korjaamaan ”painiasentonsa” parempaan ryhtiin ja pystyi puskemaan markkinoille pelin, joka palauttaa WWE-sarjan takaisin raiteilleen. WWE 2K22 sisältää yli 170 painijaa ja tekemistä eri pelimoodien parissa kyllä riittää kerrassaan. Huomasinkin itse useampana iltana todenneen itselleni sen kuuluisan fraasin ”No jospa vielä yhden matsin..” ja sellaisessa aivotottoman viihteen ”koukussa” ei allekirjoittanut olekaan hetkeen ollut!

Jos hidastempoisemmat showpainipelit eivät ole sinun juttusi, tuskin tulet innostumaan tästäkään. Jos kuitenkin sydämesi syttyy WWE:n kaltaiselle mäiskeelle, tulet takuulla yllättymään. Täytyykin sanoa, että nyt kohdalle osui ikään kuin WWE-simulaattori, joka sai tästä pelaajasta erittäin tiukan niskalenkkiotteen!

Kommentoi

Tales From The Borderlands tekee paluun tänä vuonna Kommentit pois päältä artikkelissa Tales From The Borderlands tekee paluun tänä vuonna

Tales From The Borderlands

on ilmoittanut tekevänsä uuden osan Tales From The Borderlands -pelisarjaan. Pelistä ei toistaiseksi vielä tiedetä paljoakaan, mutta siinä tulee olemaan täysin uudet hahmot sekä tarina.

Gamesin julkaisemassa pelissä tullaan jälleen palaamaan Hunterien ja asekeräilijöiden maailmaan.

Alkuperäinen oli Telltale Gamesin kehittämä, viidessä osassa ilmestynyt peli, joka ilmestyi vuosien 2014 ja 2015 aikana.

Uusi Tales From The Borderlands -peli ilmestyy tämän vuoden lopulla.

Kommentoi

WWE 2K22 -showpainipelistä saatiin uusi 9-minuuttinen pelivideo Kommentit pois päältä artikkelissa WWE 2K22 -showpainipelistä saatiin uusi 9-minuuttinen pelivideo

WWE 2K22

on julkaisemassa uutta WWE 2K22 -peliä maaliskuun 11. päivä. Nyt tulevasta pelistä on saatu uusi 9-minuuttinen pelivideo. Voit katsoa sen alta.

Videolla on mukana myös kehittäjien kommentteja ja siinä pureudutaan uudistuneisiin pelimekaniikkoihin sekä ominaisuuksiin.

Täysin uudistuneessa pelissä on uusi pelimottori, uudistetut ohjaimet sekä uudet pelitilat Showcase, MyGM, MyRISE ja MyFACTION.

Showcase -pelitilassa pääset kokemaan ikoniset tapahtumat WWE Superstarin historiasta. MyGM on puolestaan perinteisempi managerointipelitila, jossa voi palkata painijoita, järjestää otteluita ja hallita sopimksia.

MyFACTION on samantyyppinen pelitila, mutta pelaajan täytyy luoda oma ryhmittymä ja osallistua viikottaisiin tapahtumiin. MyRISE pelitilassa pelaajat luovat oman painijan.

WWE 2K22 -peli ilmestyy maaliskuun 11. päivä 2022 PlayStation 4, PlayStation 5, One ja Xbox Series X sekä S -konsoleille, että :lle.

Kommentoi