Pelialan järjestöpomo tiukkana – “Tarvitsemme 500 pelialan asiantuntijaa viikon sisällä Suomeen!” Kommentit pois päältä artikkelissa Pelialan järjestöpomo tiukkana – “Tarvitsemme 500 pelialan asiantuntijaa viikon sisällä Suomeen!”

Control

Suomalaisen pelialan etujärjestö :n johtaja KooPee Hiltunen on Seriouslyn Playtika -kaupan ja Remedy Entertainmentin Control -pelin julkaisun ryydittämän peliviikon jälkimainingeissa myös huolissaan alan tulevaisuudesta.

Osaajapula on vaivannut pelialaa jo pitkään, mutta työlupaprosessien hidastuminen on entisestään vaikeuttanut tilannetta. Pelialan näkemyksen mukaan Suomeen on kiireesti saatava 500 uutta peliasiantuntijaa, jotta myönteinen kehitys on turvattu tulevina vuosina.

“Suomen on luotava selkeä ja jouheva prosessi ulkomaisille asiantuntijoille, jotta kykenemme saamaan 500 pelialan asiantuntijaa vaikka viikon sisällä Suomeen sitten, kun yritykset heidät maailmalta löytävät”, vaatii Neogames Finland ry:n johtaja KooPee Hiltunen. “Saimme prosessien sujuvoittamisen hyvään alkuun edellisen hallituksen kanssa ja olosuhteisiin nähden olisi suotavaa, ettei tuore hallitus pudottaisi palloa. Rinteen hallituksen aikana jonot myös asiantuntijoiden kohdalla ovat kuitenkin kasvaneet kasvamistaan.”

Tuoreelta hallitukselta odotettiin kuluvalla hallituskaudella kaikkiaan 100 miljoonan euron panostuksia työperäisen maahanmuuton pullonkaulojen helpottamiseen. Lopulta hallitukselta heltyi 35 miljoonaa. Neogames on aiemmin julkaissut omat teesinsä vuosille 2019-2024 ja pelialan näkemyksen mukaan pelialan yhtenä tärkeimmistä haasteista on tehdä Suomesta maailman halutuin paikka asiantuntijatyöskentelyyn. Ilman ulkomaalaisia huippuosaajia Suomi ei pysty säilyttämään asemaansa yhtenä peliteollisuuden kärkimaista. Kilpailukyvyn ylläpito vaatii ennen kaikkea maahanmuuttoprosessin byrokratian sujuvoittamista.

Elokuun lopulla ilmestynyt on Remedyn viimeisin virstanpylväs.

Neogames toivookin tuoreelta hallitukselta kunnianhimoa. Tavoitteena tulisi olla koko oleskelulupaprosessiin kuluvan ajan lyhentäminen useista kuukausista vain seitsemään päivään. Nyt hallitus tähtää kuukauteen, mutta lupauksista huolimatta suomalaisten pelistudioiden palkkaamien ulkomaisten asiantuntijoiden saaminen töihin Suomeen kestää kokonaisuudessaan lähemmäs puoli vuotta. Myös pelialalla, jonka asiantuntijoihin saatavuusharkintaa ei sovelleta, jonot ovat kasvaneet koko ajan valtionhallinnon resurssipulan takia.

“Olemme joutuneet rekrytoinnissa hylkäämään joitakin kandidaatteja, koska emme olisi saaneet heitä Suomeen töihin riittävän ajoissa,” sanoo Suomen vanhimman pelistudio Housemarque Oy:n henkilöstöjohtaja Anu Tukeva. “Olisi todella hyödyllistä Suomelle, jos hallitus pystyisi pikaisesti nopeuttamaan maahanmuuttoprosessia. Näin saisimme Suomeen enemmän koulutettuja, hyvin palkattuja asiantuntijoita veronmaksajiksi. Näihin työtehtäviin ei löydy tarpeeksi työvoimaa Suomesta. Yritykset käyttävät paljon resursseja saadakseen näitä veronmaksajia perheineen Suomeen. He myös varmistavat, että työntekijät ovat täällä oloonsa tyytyväisiä ja jäävät Suomeen.”

Suomen peliala on vakaa, mutta sen suurin kasvun haaste on jatkuva pula osaavasta työvoimasta. Suomen pelialalla on nyt noin 3 200 työntekijää ja näistä peräti 27 prosenttia on ulkomaalaisia. Työntekijöiden kokonaismäärä on kasvanut kahdessa vuodessa noin 16 prosenttia ja ulkomaalaisten määrä peräti 75 prosenttia. Suomessa tapahtuva koulutus tuottaa osaavaa työvoimaa, mutta juuri nyt pula on kokeneesta työvoimasta. Sitä löytyy riittävästi vain ulkomailta ja siksi maahanmuuttoprosessin haasteet iskevät kipeästi suomalaisiin peliyrityksiin.

Suomalaispelien kesä oli monipuolinen – Nitro Games solmi miljoonasopimuksen, Gamescomiin vahva suomalaisedustus Kommentit pois päältä artikkelissa Suomalaispelien kesä oli monipuolinen – Nitro Games solmi miljoonasopimuksen, Gamescomiin vahva suomalaisedustus

Suomalaisen pelialan kuukausittainen Good Game News from Finland -uutiskirje on julkaistu. Heinäkuu oli alan osalta poikkeuksellisen hiljainen lomakauden vuoksi, mutta täysin uutisitta kuukausi ei jäänyt.

Kuukauden merkittävimpiin uutisiin lukeutuu Nitro Gamesin noin 2,1 miljoonan euron kehityspalvelusopimus nimeämättömän eurooppalaisen pelijulkaisijan kanssa. Sopimus koskee vielä julkistamatonta mobiiliräiskintäpeliä, ja aiempien tilausten kanssa yhteistyön kokonaisarvo nousee noin 4,1 miljoonaan euroon.

Samalla Nitro Games kertoi siirtäneensä Autogun Heroes -pelin mobiiliversion kehitys- ja julkaisuvastuun tamperelaiselle Hyperkanille. Nitro säilyttää pelin immateriaalioikeudet, mutta voi järjestelyn ansiosta keskittää resurssejaan uusiin mobiiliprojekteihin.

Uusia suomalaispelejä Steamissa

Heinäkuussa nähtiin myös useita suomalaisia pelijulkaisuja ja päivityksiä.

Steamissa julkaistiin muun muassa:

  • Warena, jonka taustalla on alkuperäisen Angry Birdsin kehittäjiin kuuluva Tuomas Erikoinen.
  • Taival, Bonobo Softwaren avoimen maailman toimintaroolipeli, joka saapui varhaiseen julkaisuun.
  • Forsaken Realms: Vahrin’s Call, Titan Rocin ensimmäinen peli.

Lisäksi taktinen rikkoi jo puolen miljoonan pelaajan rajan ja sai uutta lisäsisältöä.

Elokuun lopulla Steamin Early Accessiin puolestaan saapuu DIRTNAP, joka yhdistää Wormsin hengessä täysin tuhoutuvat kentät reaaliaikaiseen moninpelitoimintaan.

Suomalaispelit näkyvästi esillä Gamescomissa

Suomalaispelit ovat jälleen vahvasti mukana Gamescom 2026 -messuilla Kölnissä.

Neogames järjestää tuttuun tapaan Nordic All Stars -yhteisosaston, jossa nähdään useita suomalaisia studioita ja pelialan organisaatioita. Mukana ovat esimerkiksi Dreamloop Games, VRKiwi, Kokoon Games, Simucube, Neon Cocoa, Bonus Stage Publishing ja useita muita kotimaisia toimijoita.

Messuilla nähdään myös poikkeuksellisen korkean tason suomalaisedustus, sillä Euroopan komission johtava varapuheenjohtaja Henna Virkkunen osallistuu tapahtumaan ensimmäistä kertaa ja pitää puheenvuoron EU:n pelialastrategiasta.

Vaikka heinäkuu oli uutisrintamalla tavallista rauhallisempi, suomalainen peliala jatkaa syksyä kohti vahvassa vireessä niin uusien julkaisujen, kansainvälisten messujen kuin merkittävien liiketoimintasopimustenkin siivittämänä.

Uusi Control Resonant rankaisee sivutehtävien ohittamisesta ja palkitsee uteliaisuudesta Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi Control Resonant rankaisee sivutehtävien ohittamisesta ja palkitsee uteliaisuudesta

paljasti uusia yksityiskohtia tulevasta -toimintaseikkailusta, ja tällä kertaa huomion keskipisteessä on tutkiminen. Kehittäjien mukaan tavoitteena on saada pelaajat poikkeamaan päätarinalta ja löytämään maailman salaisuuksia omatoimisesti.

Ensimmäisessä Controlissa moni keskittyi vain päätarinaan ja sivutehtävät jäivät kokonaan huomaamatta. Resonantissa tähän halutaan muutos. Pääkenttäsuunnittelija Anne-Marie Grönroosin mukaan studio haluaa pelaajien eksyvän maailmaan hyvällä tavalla. Taidejohtaja Elmeri Raitanen puolestaan vitsaili, että tavoitteena on jopa pakottaa pelaajat pitämään hauskaa.

Suurin muutos nähdään ympäristössä. Suljettujen toimistokäytävien sijaan tapahtamat sijoittuvat yliluonnollisesti vääristyneeseen Manhattaniin, jonka eri alueet ovat aiempaa avoimempia ja tunnistettavampia. Kaupungista löytyy suuria maamerkkejä, jotka näkyvät kauas ja houkuttelevat tutkimaan ympäristöä. Remedy uskoo, että tällaiset nähtävyydet herättävät pelaajien uteliaisuuden luonnollisemmin kuin ensimmäisen pelin sisätiloissa.

Vaikka maailma on avoimempi, kaikkea ei jätetä pelaajan oman suunnistuksen varaan. Pelissä nähdään myös erillisiä lineaarisia alueita, joita kehittäjät kutsuvat ”luolastoiksi”. Näissä keskitytään vahvemmin tarinaan ilman jatkuvia sivupolkuja ja häiriötekijöitä. Ratkaisun tarkoitus on tarjota sopivaa vaihtelua avoimen maailman tutkimiselle.

Remedy korostaa, ettei Manhattan ole pelkästään vihamielinen painajainen. Kaupunki voi näyttää jopa houkuttelevalta ja turvalliselta, kunnes pinnan alta paljastuu jotain selittämätöntä ja vaarallista. Juuri tämä ristiriita tavallisen ja yliluonnollisen välillä on studion mukaan yksi pelin tärkeimmistä tunnelmatekijöistä.

Resonant julkaistaan 24. syyskuuta 2026 :lle, Xbox Series X|S:lle ja :lle. Jos Remedy onnistuu tavoitteessaan, pelaajat eivät välttämättä aina muista seurata päätarinaa, mutta juuri sitä kehittäjät näyttävät toivovankin.