Pelikehittäjät varoittavat: sensuuri iskee lompakon kautta Kommentit pois päältä artikkelissa Pelikehittäjät varoittavat: sensuuri iskee lompakon kautta

Kansainvälinen pelikehittäjien järjestö IGDA on huolissaan, sillä aikuissisältöä sisältävät pelit katoavat digikaupoista kuin pieru Saharaan, eikä kukaan oikein tiedä miksi. Syynä ei ole pelkästään pelialustojen tiukentuneet säännöt, vaan erityisesti maksupalveluyritysten, kuten Visan ja Mastercardin, painostus, joka on saanut alustat kuten Steam ja Itch.io toimimaan nopeasti ja usein epämääräisesti.

IGDA korostaa, ettei se vastusta selkeitä sääntöjä, vaan niiden sekavaa ja arvaamatonta soveltamista. Monet kehittäjät ovat nähneet pelinsä poistettavan tai piilotettavan ilman varoitusta, vaikka sisältö olisi ollut täysin laillista, eettisesti kehitettyä ja aiemmin hyväksyttyä. Pahimmillaan homma on karannut niin pitkälle, että suuret luottokorttiyhtiöt käytännössä sanelevat, millaisia pelejä maailmassa saa myydä.

Ongelmia aiheuttaa myös se, ettei linjanveto ole johdonmukaista, samalla kun osa aikuispeleistä karsitaan kovalla kädellä, toiset huomattavasti kyseenalaisemmat jatkavat näkyvästi kaupankäyntiään. Tämä epätasainen kohtelu saa kehittäjät varpailleen ja ajaa monia hiljaisuudessa sensuroimaan itseään.

IGDA vaatii nyt selkeämpiä ohjeita, avoimuutta ja mahdollisuutta valittaa, jos peli joutuu bännin kohteeksi. Järjestö muistuttaa, että aikuisille suunnatut pelit, kuten sodasta tai kuolemasta kertovat pelit, kuuluvat luovan ilmaisun piiriin. Sensuuri ei saisi tulla luottokorttiyhtiön logolla.

Pelialalla kuohuu, ja kysymys on lopulta paljon suuremmasta kuin vain peleistä. Kyse on sananvapaudesta, reiluudesta ja siitä, kenellä on valta päättää, millaisia tarinoita maailmassa saa kertoa ja millä ehdoin.

Prototype saattaa tehdä paluun – uudet tiedot vihjaavat remasteria Kommentit pois päältä artikkelissa Prototype saattaa tehdä paluun – uudet tiedot vihjaavat remasteria

Vanha suosikki Prototype, joka nähtiin alun perin vuonna 2009, saattaa saada uuden elämän. Pelaajat huomasivat hiljattain Steamin taustapäivityksistä merkkejä, jotka viittaavat mahdolliseen remasteriin. Pelin uusissa creditseissä mainitaan muun muassa remaster-studio Iron Galaxy sekä mystinen viittaus Ubisoft Connectiin.

Fanit ovat datamainen avulla löytäneet testikarttoja ja yli 750 muutosta alkuperäisiin credits-listoihin, mukaan lukien uudet tiimit DLC:lle, Ubisoft Connect -versiolle ja lokalisaatiolle. Iron Galaxyn mukanaolo viittaa aiempaan kokemukseen Spyro-remastereista, mikä lisää spekulaatioita Prototype-pelien uudelleenjulkaisusta.

Prototype seuraa Alex Merceriä, synkkää, geneettisesti muuntunutta muodonmuuttajaa, joka etsii muistojaan ja kaivaa esiin salaisuuksia New Yorkin kaduilla. Alkuperäinen peli sai aikoinaan kiitosta hienoista ominaisuuksistaan, mutta kritiikkiä sen viimeistelyn puutteista.

Vaikka mitään remasteria ei ole virallisesti vahvistettu, muutokset pelin tietoihin saavat fanit odottamaan innolla. Lisäksi Ubisoft Connect -viittaus saattaa liittyä Microsoftin ja Ubisofin aiempaan sopimukseen, jossa Ubisoft sai Activisionin pilvipelaamisoikeudet, mikä voisi tarkoittaa Prototype-pelin saapumista heidän palveluunsa.

Seuraa tilannetta, sillä Prototype saattaa nousta takaisin pelikentille uuden lohikäärmemäisen remasterinsa myötä.

Palworld ja Core Keeper lyövät hynttyyt yhteen Steamissa Kommentit pois päältä artikkelissa Palworld ja Core Keeper lyövät hynttyyt yhteen Steamissa

Palworldin tekijä Pocketpair tunnetaan paitsi omasta hittipelistään myös innosta tukea muita indie-kehittäjiä. Nyt studio tarjoaa faneille tilaisuuden napata toisen selviytymispelien helmen, Core Keeperin, samaan pakettiin. Steam Autumn Sale -kampanjassa molemmat pelit saa niputettuna 31 prosentin alennuksella, eli tekosyy olla kokeilematta vähenee entisestään.

Pelaajat, olen huolissani, että moni teistä ei ole vielä kokeillut Core Keeperia. Se on yksi Steamin parhaista peleistä, joten laitoimme sen samaan pakettiin Palworldin kanssa. Nyt ei ole enää mitään tekosyitä. – Pocketpairin viestintäjohtaja John ”Bucky” Buckley ilmaisi asian suorasukaisesti.

Normaalisti pakettialennus on 10 prosenttia, mutta syysalennusten ansiosta tarjouksesta hyötyvät myös ne, joilla toinen peleistä on jo valmiiksi omistuksessa, sillä toisen saa halvemmalla kylkeen.

Pocketpair on viime vuosina kerännyt mainetta yhteistyökykyisenä studioksi. Terraria- ja Ultrakill-yhteistyöt sekä oman indie-pelien julkaisutoiminnan perustaminen kertovat halusta tukea pienempiä tekijöitä. Peliala voi olla armoton, mutta Pocketpair näyttää, että menestys voi myös poikia hyvää muille.

Tällä menolla Palworld ei ehkä jääkään muistiin vain ”Pokémon-aseilla” -pelinä, vaan studiona, joka pitää indie-henkeä elossa ja tekee pelikentästä vähän lämpimämmän paikan.