Reddit -käyttäjä on kehittänyt Switchin käyttöliittymästä tyylikkään hahmotelman Kommentit pois päältä artikkelissa Reddit -käyttäjä on kehittänyt Switchin käyttöliittymästä tyylikkään hahmotelman

-konsoli on ollut maailmanlaajuisesti todellinen jättimenestys. Aiemmin uutisoimme pelikonsolin nousseen sijalle kuusi Japanin kaikkien aikojen myydyimpien konsolien listalla. Switchin julkaisusta lähtien monet pelaajat ovat kertoneet pitävänsä konsolin käyttöliittymää yllättävän karuna verrattuna yhtiön aiempiin laitteisiin.

Switch Home Redesign (Fan-Made) from NintendoSwitch

-palvelun puolella Frieznburg -käyttäjä on julkaissut oman versionsa Nintendo Switchin käyttöliittymästä. Hahmotelma onkin saanut palvelussa paljon ylistystä. Frieznburgin versio on huomattavasti monipuolisempi verrattuna konsolin viralliseen käyttöliittymään. Faniversio sisältää esimerkiksi paremmat tiedot peleistä sekä näyttää niiden kokonaiset kansikuvat. Pelit on myös mahdollista lisätä kansioihin. Päävalikon kaikki vaihtoehdot on siirretty ruudun vasempaan laitaan ja samalla kuvakkeiden kokoa on kasvatettu.

Switch -konsolin käyttäjät ovatkin toivoneet uudistusta konsolin käyttöliittymään jo neljän vuoden ajan. Huhujen mukaan uusi käyttöliittymä julkistettaisiin Switchin Pro -version kanssa samoihin aikoihin.

Kommentoi

Uutta Mortal Kombatia ennakkoon? – näin se onnistuu Kommentit pois päältä artikkelissa Uutta Mortal Kombatia ennakkoon? – näin se onnistuu

Mortal Kombat 1

julkaistaan 19.syyskuuta, joka meille joillekin on kuitenkin vielä vähän liian kaukana. Onneksi pelaajilla, jotka eivät malta odottaa, on joitain helpotuksen mahdollisuuksia tarjolla, sillä beta on tulossa niille, jotka ovat ennakkotilanneet kyseisen teoksen. Myös stressitestiä pelistä on tuloillaan.

1 Online Stress -testi vaatii tulevilta pelaajilta rekisteröitymisen täällä (WB-tili vaaditaan). FAQ:n mukaan WB vahvistaa tarkemman ajankohdan ”myöhemmin”. Lisäksi yritys korostaa, että tämä ei todellakaan ole beta, vaan ”todellinen stressitesti”.

Ilmoittaudu mukaan tämän linkin takaa

Kehittäjä on paljastanut suositun taistelupelisarja Motal Kombatin seuraavan osan ja se sijoittuu ajassa taaksepäin.

Videolla nähdään monia tuttuja hahmoja kuten Shang Tsung, Liu Kang, Raiden, Scorpion, Kitana, Mileena sekä Sub-Zero. Hahmot näyttävät kuitenkin hieman erilaisilta, mihin on aiemmin totuttu.

Kehittäjä lupaa täysin uudistunutta universumia, taistelujärjestelmää, pelitiloja sekä ikonisia lopetusliikkeitä. Mukana tulee olemaan myös cameo-rooleja kuten esimerkiksi John Cena, jota näyttelee Jean-Claude Van Damme.

Mortal Kombat 1 ilmestyy syyskuun 19. päivä , ja S sekä -konsoleille, että :lle.

Kommentoi

Farming Simulator 23 -maatilasimulaatio ilmestyi Switch -konsolille – katso julkaisuvideo Kommentit pois päältä artikkelissa Farming Simulator 23 -maatilasimulaatio ilmestyi Switch -konsolille – katso julkaisuvideo

Farming Simulator 23

PAN Vision Finlandin jakelema ja GIANTS Softwaren julkaisema -maatilasimulaatio on nyt saatavana -pelikonsoleille.

Maaseudun auvoa ja ihanuutta sekä eläinten kanssa touhuamista on luvassa suositun pelisarjan Nintendo Switch -versiossa. Farming Simulator 23 esittelee maanviljelyn ohella metsänhoitoa ja muikean valikoiman erilaisia eläimiä, kuten lehmät, hevoset, porsaat ja tietenkin kanat. Eläintenhoidon ja näiden kasvatusten ohella tuotteita voi toimittaa myyntiin, kuten vaikkapa kuljettamalla kananmunia ihmisten saataville.

Erilaiset tuotantoketjut mahdollistavat kasvattamisen ohella myös monien viljakasvien ja muiden viljeltävien tuotteiden jatkojalostuksen. Kaikkiaan eri satokasveja on 14 erilaista, joten vaihtelua riittää myös lannoituksen, rikkaruohojen ja kastelun osalta.

Eri eläimet ja kasvit vaativat myös paljon hoitamista ja kovaa työtä, joten erilaisia edistyksellisiä työvälineitä tarvitaan runsaasti moneen eri tarpeeseen. Valikoimaa löytyy toista sataa erilaista, aina paalaimista traktoreihin ja kyntövälineistä metsäkoneisiin. Mukana on lukemattomia tunnettuja merkkejä, kuten Case IH, CLAAS, DEUTZ-FAHR, Fendt, John Deere, KRONE, Massey Ferguson, New Holland ja erityisesti suomalaisille tuttu Valtra.

Kahdesta pelikartasta löytyy useita erilaisia alueita, joilla virtuaalinen maanviljelijä viihtyy monin eri tavoin. Työnteon ohella näissä maisemissa pääsee myös rentoutumaan monin eri tavoin, kuten vaikkapa nauttimalla maisemista nauttien tai eläinten seurassa viihtyen.

Farming Simulator 23 on nyt saatavilla Nintendo Switch -pelikonsoleille.

Kommentoi