Rune II -pelin kehittäjä lopetti – työntekijät siirtyvät Bethesdalle Kommentit pois päältä artikkelissa Rune II -pelin kehittäjä lopetti – työntekijät siirtyvät Bethesdalle

Rune II

Juuri hiljattain ilmestyneen -pelin kehittäjä on lyönyt lapun luukulle. Syyksi sulkemiselle yritys on kertonut itsenäisen studion taloudelliset vaikeudet. Rune II -pelin jatkokehityksestä tulee vastaamaan jatkossa sen julkaisija , .

Yrityksen tarina ei kuitenkaan ihan suoraan lopu sillä Bethesda on palkannut yrityksen koko henkilökunnan osaksi uutta Roundhouse Studiota. Mitä pelejä kyseinen studio tulee tuottamaan on vielä mysteeri.

Human Head Studios julkaisi ensimmäiset pelinsä vuonna 2000: ja ensimmäisen Rune -pelin. Yhtiö julkaisi myös vuoden 2006 -pelin sekä oli työstämässä BioShock Infite -peliä.

BioShock 4 sukeltaa jälleen syvemmälle kehityshelvettiin Kommentit pois päältä artikkelissa BioShock 4 sukeltaa jälleen syvemmälle kehityshelvettiin

BioShock

Legendaarisen -pelisarjan seuraavaa osaa on odotettu kuin messiasta ja nyt odotus venyy jälleen. Take-Twon alaisuudessa toimiva on irtisanonut :n kehityksestä vastanneen studion johdon ja käskenyt koko pelin tarinan kirjoitettavaksi uusiksi. Kyseessä on jo vuosikymmenen mittainen saaga, joka tuntuu yhä vain mutkistuvan.

-studion johtaja Kelley Gilmore on saanut lähtöpassit, ja pelin luova johtaja Hogarth de la Plante siirrettiin muihin tehtäviin. Uusista vastuuhenkilöistä ei ole vielä tietoa. Lähteiden mukaan peli jäi sisäisessä tarkastelussa pahasti jälkeen odotuksista, erityisesti sen tarina koettiin heikoksi.

Tiedossa ei ole, päätyvätkö pelaajat jälleen Rapturen syvyyksiin, Columbian pilvikaupunkiin vai johonkin täysin uuteen paikkaan. Yksi asia on varma, peli ei ole vielä lähimaillakaan valmis. Tammikuussa ennustettu vuoden 2026 julkaisu näyttää nyt erittäin epätodennäköiseltä.

2K vakuuttaa silti edelleen olevansa sitoutunut tekemään BioShockista hyvän sijaan loistavan pelin. Fanien usko on kuitenkin koetuksella, viimeisin osa, , ilmestyi jo vuonna 2013. Samaan aikaan myös sarjan alkuperäisen pelin uusintaversio on hiljaisesti haudattu.

BioShock on myynyt yli 43 miljoonaa kappaletta, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tulevaisuus on sumuisempi kuin koskaan. Kenties todellinen kysymys ei ole milloin uusi BioShock ilmestyy, vaan tuleeko se koskaan?

Starfield -pelin ensimmäinen traileri julkaistiin Kommentit pois päältä artikkelissa Starfield -pelin ensimmäinen traileri julkaistiin

Starfield

on julkaissut kovasti odotetusta -avaruusroolipelistä on saatu vihdoin ensimmäinen traileri. Voit katsoa sen alta.

Trailerilla esitellään alkuosan taistelemista hylätyllä avaruusasemalla. Mukana on myös 100 tähtijärjestelmää, joissa on yhteensä yli 1000 eri maailmaan tutkittavaksi.

Pelissä voi myös rakentaa omia tukikohtia, värvätä niihin työntekijöitä sekä rakentaa omia lennettäviä avaruusaluksia erilaisine ominaisuuksineen.

Pelin tarina sijoittuu vuoteen 2330 ja siinä pelaajat liittyvät ryhmittymään nimeltään Constellation, jotka ovat universumin viimeisimpiä avaruuden tutkijoita. Ryhmittymä etsii muukalaisten kadonneita aarteita.

Pelin piti alunperin ilmestyä jo marraskuussa 2022, mutta julkaisua on sittemmin siirretty ensi vuoden alkuun.

Starfield ilmestyy PC:lle sekä Xbox Series X -konsolille, sekä tulee olemaan saatavilla Xbox Game Pass -tilauksen kautta.