Viikko sitten ilmestynyt kovasti odotettu uusi DOOM Eternal -peli on ollut julkaisusta lähtien datalouhijoiden hyppysissä ja tuloksena ollaan saatu esimerkiksi …


Viikko sitten ilmestynyt kovasti odotettu uusi DOOM Eternal -peli on ollut julkaisusta lähtien datalouhijoiden hyppysissä ja tuloksena ollaan saatu esimerkiksi …

Nintendo julkaisi eilen Direct Mini-esityksessään melkoisen kasan päivityksiä, uudelleenjulkaisuja, ladattavia sisältöjä sekä tulevia pelejä. Kaikki videolla esitellyt julkistukset ovat tarkoitus …

Kun koronavirus eli COVID-19 jyllää ympäri maailmaa, ovat peliyritykset osallistuneet taisteluun sitä vastaan. Useat yritykset ovat lahjoittaneet rahaa ja lääkintätarvikkeita …

Westwood Studiosin vuoden 1997 Blade Runner -kulttiklassikon uusinto Blade Runner: Enhanced Edition on saamassa myös fyysisen julkaisun Playstation 4 ja …

Kovasti odotetun Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2 -pelin spin-off Vampire: The Masquerade – Coteries of New York saapuu Playstation …

”Terävöitä nokkeluutesi ja heiluttele ruoskaa”, ohjeistaa Nintendo tämän päivän julkaisun myötä. LA-MULANA 1 & 2 julkaistiin Euroopassa yhtä aikaa ja …

PAN Visionin jakelema ja NACONin julkaisema TT Isle of Man – Ride on the Edge 2 -ajopeli on tänään julkaistu …

Acclaimin kehittämästä ja julkaisemasta Shadow Manista ilmestyy remasteroitu versio ensi vuoden puolella. Alkuperäinen Valiant’s Shadowman -sarjakuvaan perustuva Shadow Man julkaistiin …

Hack-n-slashiä, flipperiä ja dungeon crawleria yhdistelevä Creature in the Well on saapumassa vihdoin Playstation 4 -konsolille. Alunperin syyskuussa 2019 ilmestyny …