Serious Sam tekee paluun Google Stadialle ja PC:lle – katso traileri Kommentit pois päältä artikkelissa Serious Sam tekee paluun Google Stadialle ja PC:lle – katso traileri

Serious Sam 4

Klassinen kieli poskella räiskintäpeli on tekemässä paluuta kun 4 ilmestyy elokuussa 2020 PC:lle ja konsoleista aluksi yksinoikeudella Google Stadialle. Playstation 4 ja Xbox One -pelaajat saavat odotella peliä ensi vuoden puolelle.

Pelisarjan neljäs osa on ensimmäisen varsinainen peli sitten vuonna 2011 ilmestyneen -pelin. Virallista jatko-osaa on odoteltu jo vuodesta 2014, mutta sittemmin pelisarja on saanut vain spin-offeja ja VR-versioista.

Uudessa pelissä tullaan näkemään tuttuja vihollisia kuten mm. Headless Kamikaze, Beheaded Rocketeer, Kleer ja Werebull. Näiden lisäksi vastassa on uusia muukalaisvaltaajia kuten Processed ja Belcher. Pelin kehittäjä on luvannut valtavia taistelutantereita, joilla pelaajat saavat vastaansa tuhansia vihollisia.

Peli on parhaillaan ennakkotilattavissa PC:lle Steamin kautta.

Kommentoi

Baldur’s Gate 3 -pelin uutta pelivideota päästään näkemään kesäkuun alussa Kommentit pois päältä artikkelissa Baldur’s Gate 3 -pelin uutta pelivideota päästään näkemään kesäkuun alussa

Baldur's Gate 3

Kovasti odotetusta Baldur’s Gate 3 -roopelistä saatiin ensimmäistä pelivideota jo alkuvuodesta, mutta nyt kehittäjä Larian Studios on julkaisemassa uutta materiaalia kesäkuun 6. päivä.

Ilmoituksen myötä Larian julkaisi myös pienen pätkän tulevasta materiaalista. Lopullinen paljastus tulee olemaan osa Guerilla Collective -tapahtumaa.

Baldur’s Gate 3 -peli sijoittuu tuttuun Sword Coast -alueeseen ja siinä käytetään Larianin versiota Dungeons & Dragons 5th Edition -säännöistä.

Peli ilmestyy Steamin Early Accessiin myöhemmin tänä vuonna. PC:n lisäksi se tulee olemaan saatavilla -pelipalvelusta.

Kommentoi

RoboCopin lopetusliikkeet esillä uudella Mortal Kombat 11 videolla Kommentit pois päältä artikkelissa RoboCopin lopetusliikkeet esillä uudella Mortal Kombat 11 videolla

Mortal Kombat 11 RoboCop

RoboCob on tulossa Mortal Kombat 11 -peliin osana Aftermath -lisäosaa ensi viikolla toukokuun 26. päivä. Robocopin lisäksi, pelaajat voivat hankkia myös Fujin ja Sheeva -hahmot.

Videolla nähdään alkuperäisestä vuoden 1987 -elokuvasta tuttu hahmo ja molemmat lopetusliikkeistä RoboCop hoitaa aseellaan.

Mortal Kombat 11 on saatavilla Playstation 4, Xbox One ja Nintendo Switch -konsoleille sekä PC:lle, että -palvelusta.

Kommentoi