Nintendo 64 -klassikko Shadow Man on saamassa uusinnon Nightdive Studiosin toimesta kun peli ilmestyy huhtikuun 15. päivä PC:lle. Konsolit tulevat saamaan pelin myöhemmin.
Peli perustuu Valiant Comicsin saman nimiseen sarjakuvaan ja siinä seurataan voodotaistelija Michael LeRoin seikkailuja Shadow Manina.
Remasteroidussa versiossa on parannuksia niin grafiikan kuin äänimaailman puolella, mutta myöskin pelimekaniikkaa ollaan viilattu parempaan suuntaan. Myös jonkinlaista alkuperäisestä pelistä pois jätettyä sisältöä tullaan näkemään.
Shadow Man: Remastered ilmestyy PC:lle huhtikuun 15. päivä Steam, GOG ja Epic Games Store -kauppapaikkojen kanssa. PlayStation 4, Xbox One ja Nintendo Switch -konsolit saavat pelin myöhemmin.
Nintendovalmistautuu vuoden vilkkaimpaan myyntikauteen varsin nostalgisella aseella. Yhtiö panostaa lähes 30 vuotta vanhan The Legend of Zelda: Ocarina of Time -pelin uudistettuun versioon, jonka odotetaan houkuttelevan pelaajia hankkimaan uuden Switch 2 -konsolin. Kilpailijana häämöttää samaan aikaan yksi pelimaailman suurimmista julkaisuista, Grand Theft Auto VI.
Alkuperäinen Ocarina of Time julkaistiin Nintendo 64:lle vuonna 1998, ja sitä pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen arvostetuimmista peleistä. Uusi versio ei kuitenkaan ole pelkkä vanhan pelin uudelleenjulkaisu, vaan Nintendo on uudistanut muun muassa ohjausta, dialogia ja grafiikkaa. Tarkoituksena on yhdistää alkuperäisen seikkailun tuttu tunnelma modernimpaan pelattavuuteen, jota on nähty esimerkiksi Breath of the Wildissa ja Tears of the Kingdomissa.
Pelialan asiantuntijoiden mukaan Nintendo luottaa tuttujen pelisarjojensa ja hahmojensa vetovoimaan. Yhtiön Switch 2 -konsolia on myyty arviolta 24 miljoonaa kappaletta sen kesäkuussa 2025 tapahtuneen julkaisun jälkeen, mutta laitemyynti on hidastunut. Uudet yksinoikeuspelit ovatkin tärkeässä asemassa, kun Nintendo yrittää saada ensimmäisen Switchin omistajat päivittämään uudempaan konsoliin.
Haasteita riittää myös muualla pelialalla. Muistipiirien kallistuminen on nostanut laitteiden hintoja, ja ilmaispelit, kuten Fortnite ja Roblox, kilpailevat pelaajien vapaa-ajasta. Yhdysvalloissa Switch 2:n hintaa nostettiin syyskuussa 450 dollarista 500 dollariin eli noin 388 eurosta 431 euroon. Myös pelien hinnat ovat nousseet, mikä tekee uusien julkaisujen myymisestä entistä haastavampaa. Suomessa Nintendo Switch 2 konsolin hinta on puolestaan laskenut julkaisusta jopa 50-70€ kysynnän laskun vuoksi.
Nintendo ei kuitenkaan rakenna strategiaansa pelkästään yhden pelin varaan. Yhtiö on julkaissut myös Zeldan 40-vuotisjuhlan kunniaksi erikoisversion Switch 2 -konsolista, ja ensi vuodelle on suunnitteilla Zelda-konsertti sekä elokuva. Vaikka Ocarina of Time ja GTA VI tavoittelevat osittain erilaista yleisöä, niiden kohtaaminen saman joulusesongin ympärillä tekee loppuvuodesta erityisen kiinnostavan. Nintendo näyttää luottavan siihen, että vanha klassikko voi olla aivan yhtä tehokas myyntivaltti kuin täysin uusi suurpeli.
Sentinel viittaa Hammerfellin alueella sijaitsevaan Alik’rin aavikon samannimiseen kaupunkiin. Uudella videolla nähdään aavikon hiekasta paljastuva muinainen Elder Scroll, minkä lisäksi videon teksti vahvistaa entisestään viitteitä Hammerfellistä pelin keskeisenä tapahtumapaikkana.
Videolla kuultava lainaus on peräisin Yazarilta, Hammerfellin kuningatar Iradnen kohtuuden papilta, ja sen ajankohdaksi ilmoitetaan vuosi 4E 206. Tämä sijoittaisi pelin vähintään viisi vuotta The Elder Scrolls V: Skyrimin tapahtumien jälkeen, sillä edellinen pääsarjan peli sijoittui vuoteen 4E 201. Tarinasta ei kuitenkaan vielä tiedetä juuri muuta. Fanien keskuudessa on jo ehditty spekuloida esimerkiksi Thalmorin merkittävällä roolilla.
Vaikka virallinen nimi ja pelimaailman suunta ovat nyt selvillä, yksi olennainen kysymys on yhä vastaamatta, milloin peli julkaistaan? Bethesda ei ole toistaiseksi paljastanut julkaisupäivää tai edes tarkempaa aikataulua. Myös pelin alustat ovat edelleen epäselviä, joten nähtäväksi jää, pääsevätkö muutkin kuin Xbox- ja PC-pelaajat tutkimaan Hammerfellin hiekkamaisemia.
Skyrimistä onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi, joten seuraavan Elder Scrolls -seikkailun odotus on ehtinyt kasvaa lähes eeppisiin mittasuhteisiin.