Tällä viikolla myyntiin saapuneessa PlayStation VR 2:ssa havaittu ongelmia Kommentit pois päältä artikkelissa Tällä viikolla myyntiin saapuneessa PlayStation VR 2:ssa havaittu ongelmia

PSVR

Internetissä kajahtaa, juuri kun uusi :n virallisesta julkaisusta on vain muutama päivä. Kuuluisa pelisivusto Gamespot nimittäin uutisoi, että usea käyttäjät ovat laittaneet lankaa tulille kuuluisalla Reddit-keskustelupalstalle, koskien uusissa virtuaalilaseissa ilmenneitä ongelmia. Ongelma keskusteluiden perusteella koskenee lähinnä oikeaa Sense-ohjainta. Sen kerrotaan jättävän rekisteröimättä mm. nappien painalluksia. Kyseisestä ketjusta löytyy kuitenkin myös ratkaisuja, jolla kyseisiä ongelmia voidaan kiertää ihan kotikonstein.

Sony ei ole vielä virallisesti ottanut mitään kantaa asiaan.

Aiemmin suomessa uutisoitiin myös, että Sonyn uusimmassa erässä -konsoleita on ilmennyt vakavia teknisiä ongelmia levyaseman kohdalla. Tästä mekin uutisoimme kansalle, mutta meidän lisäksi myös PS5SUOMESSA-palvelu raportoi samoista ongelmista.

Call of the Elder Gods lupaa mysteerejä ja kosmista kauhua toukokuussa Kommentit pois päältä artikkelissa Call of the Elder Gods lupaa mysteerejä ja kosmista kauhua toukokuussa

Pulma-seikkailupelien ystäville on hyviä uutisia, kun saapuu markkinoille 12. toukokuuta. Kehittäjä vahvisti julkaisupäivän, ja peli nähdään useilla alustoilla, kuten :llä, 2:lla, :llä sekä Xbox Series -konsoleilla. Kärsimättömimmät pääsevät jo nyt kokeilemaan peliä, sillä Steamissa julkaistu demo sisältää koko ensimmäisen luvun – ja tallennus siirtyy suoraan kokoversioon.

Kyseessä on jatko-osa vuoden 2020 -pelille, joka hurmasi pelaajat tarinallaan ja pulmillaan. Uusi osa vie pelaajat synkempiin tunnelmiin kahden hahmon, professori Harry Everhartin ja opiskelija Evangeline Draytonin, matkassa. Tarina alkaa Miskatonic University -yliopistosta, jossa kaikki ei todellakaan ole kohdallaan, missä varjot liikkuvat silmäkulmassa ja unet tuntuvat turhankin todellisilta.

Kaksikko lähtee selvittämään outojen tapahtumien taustaa, mutta vastaukset eivät ole sieltä helpoimmasta päästä. Pelin kuvauksen mukaan luvassa on paljastuksia, jotka ovat kirjaimellisesti ikivanhoja ja todennäköisesti myös melko karmivia. Jos pidät hitaasti aukeavista mysteereistä ja aavistuksen ahdistavasta tunnelmasta, tämä voi olla juuri sinun juttusi.

Ensimmäinen osa sai aikanaan kiitosta erityisesti omaperäisestä tarinastaan ja pulmistaan, jotka jäivät pyörimään mieleen vielä pelisession jälkeenkin. Jos jatko-osa onnistuu tavoittamaan saman taian ja lisää siihen ripauksen kosmista kauhua, toukokuussa voi olla luvassa varsin koukuttava seikkailu.