Tältä näyttää tuleva Fallout-sarja – katso ensimmäiset kuvat Kommentit pois päältä artikkelissa Tältä näyttää tuleva Fallout-sarja – katso ensimmäiset kuvat

Prime Video on julkaissut ensimmäiset maistiaiset odotetusta Fallout-sarjasta, joka saa ensi-iltansa 12. huhtikuuta 2024.

Fallout perustuu yhteen kaikkien aikojen ikonisimmista pelisarjoista, jossa seurataan tapahtumia maailmanlopun jälkeisessä maailmassa. Sarjan alkaessa on kulunut 200 vuotta maailmanlopusta, ja maailmassa elää sekä hyväosaisia, joilla on kaikkea, että heitä, joilla ei ole juuri mitään. Kun luksussuojissa asuvat hyväosaiset pakotetaan palaamaan esi-isiensä säteilyn kyllästämään maailmaan, he havaitsevat uskomattoman monimutkaisen, iloisella tavalla oudon mutta erittäin väkivaltaisen maailman.

Sarja on Kilter Filmsin käsialaa, ja sen vastaavina tuottajina toimivat Jonathan Nolan ja Lisa Joy. Nolan on myös ohjannut sarjan kolme ensimmäistä jaksoa. Geneve Robertson-Dworet ja Graham Wagner toimivat niin ikään sarjan vastaavina tuottajina, käsikirjoittajina sekä showrunnereina.

Sarjan pääosissa nähdään Ella Purnell (Yellowjackets), Walton Goggins (The Hateful Eight) ja Aaron Moten (Emancipation). Kilter Filmsin Athena Wickham toimii tuotannon johdossa yhdessä Todd Howardin (Bethesda Game Studios) ja James Altmanin (Bethesda Softworksin) kanssa. Amazon MGM Studios ja Kilter Films ovat tuottaneet sarjan yhteistyössä Bethesda Game Studiosin ja Bethesda Softworksin kanssa.

Sarjassa nähdään myös näyttelijät Moisés Arias (The King of Staten Island), Kyle MacLachlan (Twin Peaks), Sarita Choudhury (Homeland), Michael Emerson (Person of Interest), Leslie Uggams (Deadpool), Frances Turner (The Boys), Dave Register (Heightened), Zach Cherry (Severance), Johnny Pemberton (Ant-Man), Rodrigo Luzzi (Dead Ringers), Annabel O’Hagan (Law & Order: SVU) ja Xelia Mendes-Jones (The Wheel of Time).

Ella Purnell nähdään sarjassa Lucyn roolissa. Hän on paikallinen asukas, jolla on optimistinen ja peräänantamaton asenne. Hänen rauhanomainen ja idealistinen luonteensa joutuu koetukselle, kun hänen läheisensä joutuvat vaaraan

Aaron Moten esittää Maximuksen roolissa. Nuori sotilas peittää traagisen menneisyytensä palvelemalla sotilaallisessa ryhmittymässä nimeltä Brotherhood of Steel. Hän uskoo veljeskunnan jalouteen tuoda joutomaalle lakia ja järjestystä, ja hän on myös valmis tekemään mitä tahansa edistääkseen veljeskunnan tavoitteita

Walton Goggins näyttelee The Ghoul -nimistä hahmoa, joka selviytyy joutomaalla palkkionmetsästäjänä. Hänellä on pragmaattinen mutta häikäilemätön luonne, joka kätkee sisäänsä salaperäisen menneisyyden

Kyle MacLachlan nähdään Overseer Hankin roolissa. Hank on Vault 33:n valvoja ja Lucyn isä, joka haluaa muuttaa maailmaa parempaan suuntaan.

Bethesda valmistelee Starfieldille ”meta-tason” päivityksiä ja uutta sisältöä Kommentit pois päältä artikkelissa Bethesda valmistelee Starfieldille ”meta-tason” päivityksiä ja uutta sisältöä

Todd Howard on vahvistanut, että Bethesda Game Studios valmistelee uutta sisältöä Starfieldiin. Howard kertoi asiasta Kinda Funny Games -keskustelussa ja lupasi, että lisäyksistä kuullaan tarkemmin todella pian. Loppuvuosi kului hänen mukaansa muiden pelisarjojen, erityisesti Falloutin, parissa, mutta nyt katse kääntyy jälleen tähtiin.

Howard kuitenkin toppuutteli villeimpiä odotuksia, ei ole tulossa Starfield 2.0. Kyse ei ole täydellisestä uudelleensyntymästä, vaan laajemmista päivityksistä, jotka hyödyntävät avaruutta ja pelin järjestelmiä uusilla tavoilla. Jos pidit Starfieldistä jo nyt, pidät todennäköisesti tulevasta. Jos taas peli tuntui aluksi tylsältä tai et päässyt sen rytmiin kiinni, tämä ei välttämättä muuta mielipidettäsi.

Pitkä tuki on kuitenkin Bethesdan suunnitelmissa. Howardin mukaan studio aikoo jatkaa pelin kehittämistä vielä pitkään ja tehdä yhteistyötä yhteisön sisällöntuottajien kanssa. Starfield on hänen sanojensa mukaan ollut Game Passissa todellinen menestys, joten syytä hylätä sitä ei ole.

Kritiikkiäkin on kuunneltu. Erityisesti tutkimusmatkailu ja yli tuhannen taivaankappaleen proseduraalinen rakenne ovat jakaneet mielipiteitä. Howard myöntää, että avaruuden mittakaava tekee tutkimisesta vaikean ongelman, mutta tulevissa päivityksissä proseduraalista sisältöä hiotaan entisestään. Perusluonne ei muutu. Avaruus on edelleen suuri ja välillä karu paikka, mutta kokemusta pyritään sujuvoittamaan.

Vuonna 2023 julkaistu Starfield sijoittuu Settled Systems -alueelle ja seuraa Constellation-järjestön jäsentä mystisten artefaktien jäljillä. Peli sai Shattered Space -laajennuksen syyskuussa 2024 sekä merkittävän suorituskykypäivityksen helmikuussa 2026. Nyt Bethesda vihjaa, että matka jatkuu, eikä tähtikartta ole vielä läheskään valmis.

Callum Vinson nähdään Atreuksena Amazonin God of War -suursarjassa Kommentit pois päältä artikkelissa Callum Vinson nähdään Atreuksena Amazonin God of War -suursarjassa

Amazonin ja Sonyn tuleva live-action God of War -sarja on saanut yhden tärkeimmistä rooleistaan, kun Callum Vinson on valittu esittämään Atreusta, Kratoksen poikaa. Vinson nähdään Prime Videon sarjassa Ryan Hurstin rinnalla, joka esittää ikonista soturijumala Kratosta, mutta tarkkaa julkaisupäivää sarjalle ei vielä ole paljastettu.

Vinson ei ole mikään tuntematon nimi. Hänet on nähty sarjoissa kuten Chucky, Poker Face ja Long Bright River, ja seuraavaksi hän esiintyy myös nuorena Jason Voorheesina tulevassa Friday the 13th -spinoffissa Crystal Lake. Atreuksen rooli tuo hänet suoraan keskelle pohjoismaista mytologiaa, hirviöitä, jumalia ja yhtä pelihistorian pelottavimmista isähahmoista.

Atreus on tarinassa 10-vuotias poika, joka on kasvanut eristyksissä metsämökissä äitinsä kanssa. Äidin kuoleman jälkeen hän joutuu kohtaamaan etäisen ja kylmän isänsä Kratoksen ja yrittämään todistaa olevansa tarpeeksi vahva selviytymään julmassa maailmassa. Jousi kädessä, uteliaisuus mielessä ja hyväksynnän tarve sydämessä.

Sarjan näyttelijäkaarti on muutenkin kovaa luokkaa, sillä mukana ovat jo muun muassa Mandy Patinkin (Odin), Ólafur Darri Ólafsson (Thor), Teresa Palmer (Sif) ja Alastair Duncan (Mimir). Peli-fanien iloksi iso osa Ragnarökin hahmoista on nyt kasassa, mutta vielä odotetaan esimerkiksi Freyan ja Baldurin roolivalintoja. God of War -sarja rakentuu pala palalta ja hype kasvaa jokaisella nimellä.