The Witcher 3 juhlii 10-vuotispäiväänsä yllätyksien voimin Kommentit pois päältä artikkelissa The Witcher 3 juhlii 10-vuotispäiväänsä yllätyksien voimin

Geraltin seikkailut juhlistavat vuosikymmentä – luvassa on konsertteja, fanituotteita ja nostalgiaa.

Vuonna 2015 julkaistu on saavuttanut huikean 10 vuoden iän, ja pelin kehittäjä on laittanut kunnolla töpinäksi juhlan kunniaksi. Fanit voivat odottaa konserttikiertuetta, erikoistuotteita ja nostalgisia striimejä, joilla muistellaan Geraltin unohtumattomia seikkailuja.

Juhlakampanja alkoi tunnelmallisella trailerilla, joka esittelee päähenkilö Geraltin ikimuistoisia hetkiä. Trailerilla kuullaan Geraltin englanninkielinen ääni, Doug Cockle, joka on ollut hahmon äänenä jo 20 vuoden ajan. Cockle osallistui myös CD Projektin REDstreams-livelähetykseen, jossa hän kertoi kokemuksistaan ja vaikutuksestaan Geraltin hahmoon.

Juhlinta ei rajoitu vain nettiin. CD Projekt tuo -konsertit fanien ulottuville, ja ensimmäiset esitykset pidetään Bostonissa 31. toukokuuta ja Puolan Poznańissa sen jälkeen. Euroopan-kiertue on myös vahvistettu, ja lisää päivämääriä julkistetaan pian.

Lisäksi luvassa on Displate-taidejulisteita, T-paitoja, mukeja ja muuta keräilytavaraa. Fanien iloksi CD Projekt suosittelee myös -sarjakuvaa ja Embodyn Immerse Gamepack -äänimoduulia juhlistamaan peliä entistä syvemmin.

Vaikka :stä ei ole vielä paljon kerrottavaa – Ciriin keskittyvä jatko-osa paljastettiin The Game Awards 2024 -tapahtumassa – tämä 10-vuotisjuhla toimii sopivana lämmittelynä ja muistutuksena siitä, miksi The Witcher 3 on yksi aikamme arvostetuimmista peleistä.

The Witcher 4:n kehitys pysähtyy heti, jos yksikään versio tökkii Kommentit pois päältä artikkelissa The Witcher 4:n kehitys pysähtyy heti, jos yksikään versio tökkii

RED ei halua toistaa julkaisun virheitä kanssa. Studio kertoo ottaneensa käyttöön uuden tiukan kehitysmallin, jossa pelin tekninen toimivuus tarkistetaan jatkuvasti kaikilla kohdealustoilla. Jos jokin tärkeä testi epäonnistuu yhdelläkin alustalla, kehitys pysähtyy siihen asti, että ongelma on korjattu.

Käytännössä The Witcher 4 pitää läpäistä tekniset tarkistukset samanaikaisesti :llä, 5:llä ja Series X|S:llä. Studio ei siis halua rakentaa peliä ensisijaisesti tehokkaimman PC ehdoilla ja miettiä konsoliversioita vasta myöhemmin. CD Projekt RED mukaan tavoitteena on yksinkertaisesti varmistaa, että peli oikeasti toimii.

Taustalla kummittelee tietenkin Cyberpunk 2077 vuoden 2020 julkaisu, joka oli erityisesti vanhoilla – ja -konsoleilla niin pahassa kunnossa, että peli poistettiin hetkeksi jopa PlayStation Storesta. CD Projekt RED myönsi myöhemmin, että studio oli aliarvioinut pelin skaalaamisen vanhemmille konsoleille liittyneet haasteet.

Uusi lähestymistapa näyttää kuitenkin jo tuottavan tulosta. CD Projekt RED toimitusjohtaja Michał Nowakowski vahvisti, että The Witcher 4 on tällä hetkellä pelattavissa PC:llä, :llä ja :llä. Jos jokin versio alkaa yskiä, kehittäjät eivät siis vain kohauta olkapäitään ja jatka eteenpäin, vaan koko kehitys saa luvan odottaa, kunnes ongelma on selätetty.

Gamescom ONL tarjoili melkoisen jättitärpin pelattavaa Kommentit pois päältä artikkelissa Gamescom ONL tarjoili melkoisen jättitärpin pelattavaa

Gamescom Opening Night Live 2026 on jälleen paketissa, ja illan aikana nähtiin melkoinen kattaus uusia pelejä, trailereita ja julkaisupäiviä. Show’n suurimpiin yllätyksiin kuului 3 remasterointi, joka julkaistaan 29. syyskuuta. Vielä parempi uutinen on, että päivitys on nykyisille omistajille ilmainen. Geralt ei siis ole vieläkään valmis jäämään eläkkeelle.

The Witcher -uutiset eivät jääneet tähän. paljasti myös Songs of the Past -laajennuksen, joka tuo Geraltin takaisin uusiin seikkailuihin vuonna 2027. Lisäksi pelin kaksi aiempaa laajennusta muuttuvat ilmaisiksi. Myös Final Fantasy VII Revelation sai uuden trailerin, jossa nähtiin muun muassa valtavia Weapons-hirviöitä, avoimen maailman tutkimista, Chocobo-ratsastusta ja uusia taistelumekaniikkoja. Pelin on määrä ilmestyä keväällä 2027.

Illan tarjonta oli muutenkin varsin monipuolinen. sai uuden trailerin ja julkaistaan helmikuussa 2027, saapuu 6. lokakuuta 2026 ja saavuttaa täyden 1.0-julkaisunsa 11. joulukuuta. Mukaan mahtui myös nostalgisia paluita, kuten ja Rayman Legends Retold, sekä uusia tuttavuuksia aina LEGO Skylinesista Turokiin ja Rainbow Six Tacticsiin.

Kaikkein erikoisimpaan päähän menee ehkä , joka saa uuden tehtävän räppäri Snoop Doggin tähdittämänä. Agentti 47 joutuu tällä kertaa metsästämään Snoopin esittämää yrittäjää, joten salamurhakeikka on saanut melkoisen annoksen Hollywood-henkeä. Lisäksi Crimson Desert sai ilmaisen Enhanced-päivityksen, esitteli uusia näyttelijöitä ja kauhuja, ja paljasti uuden toimintapelinsä .

Kaiken kaikkiaan Opening Night Live onnistui tarjoamaan sekä isoja yllätyksiä että nostalgisia paluita. Jos vuoden 2026 pelikalenteri alkoi näyttää jo hieman tyhjältä, Gamescom onnistui ainakin hetkeksi korjaamaan tilanteen ja samalla muistuttamaan, että vuonna 2027 on luvassa melkoinen peliruuhka.