Tuimaa menoa Stalingradissa: moderni klassikkosotaelokuva Vihollinen porteilla 20 vuotta Kommentit pois päältä artikkelissa Tuimaa menoa Stalingradissa: moderni klassikkosotaelokuva Vihollinen porteilla 20 vuotta

Suurena elokuvien ystävänä muistelen 2000-luvun alun nuoruusvuosiani sekä kaiholla että lämmöllä: silloin “mummonmarkoilla” sanottiin hyvästit ja pelaajia hemmoteltiin erilaisilla klassikkopeleillä, kuten ja . Vuonna 2001 ensi-iltansa sai myös leegio hienoja elokuvia, joista oivallisin esimerkki on tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Vihollinen porteilla. Jean-Jacques Annaudin ohjaama ja tuottamana, William Craigin samannimiseen kirjaan perustuva sotaelokuva seuraa tosielämän puna-armeijan tarkka-ampuja ja Neuvostoliiton sankari Vasily Tsaitsevin (Jude Law) vaiheita toisen maailmansodan Stalingradin taisteluiden myllerryksissä talvella 1942-1943. Keskiössä on legendaarisen Tsaitsevin muodostuminen Suomen Talvisodan ”Valkoisen kuoleman” Simo Häyhän neuvostoliittolaiseksi vastineeksi sekä kaksintaistelu Saksan Wehrmachtin tarkka-ampujakoulun johtajan Majuri Erwin Königin (Ed Harris) kanssa. Lisäksi tosielämän Tsaitsev ampui yksinään Stalingradissa 225 saksalaista sotilasta, joista 11 oli tark’ampujia. 

Elokuva kuvaa realistisesti Stalingradin raadollista piiritystä, jossa kovilla ovat niin saksalaisten kuin puna-armeija. Ensimmäinen taistelukohtaus, jossa Vasily ampuu kaatuneelta taistelutoverilta otetulla sotilaskiväärillä vihollisen upseerin ja muutaman sotilaan, on elokuvan näyttävimpiä ja verisimpiä. Kohtauksessa sotilaat joutuvat kahden tulen väliin: edessä on Wechmacht ja takana neuvostokomissaarien johtamat joukot, jotka pippuroivat konekiväärein omien perääntyvien sotilaiden rivejä. Ääniraita ilmentää taistelun sekasortoa, pyssyjen paukkuessa ja komissaarien propagandisten palopuheiden kaikuessa taustalla. Kaaosta säestää John Hornerin jylhät orkesterisoinnit, jotka korostavat kohtauksen mahtipontisuutta. Venäläisestä romantiikan ajan musiikista johdettu alkuperäismusiikki on ehkä hieman geneeristä, mahtipontista sotaelokuvamusiikkia, mutta lajinsa hienoimmasta päästä. 

Hidastustehosteiden ja veriroiskeiden täyttämä kohtaus vetää miltei vertoja elokuvan Pelastakaa sotamies Ryan (Saving Private Ryan, ohjannut Steven Spielberg, 1999) Normandian maihinnousulle. Vihollinen Porteilla onkin räjähtävän alkunsa jälkeen piiloleikkiä, jossa seurataan Tsaitsevin tapporetkiä sekä hänen ja Königin välistä kissa ja hiiri -leikkiä. Elokuva pitää hyvin otteessaan lukuisien kutkuttavien tilanteiden ansiosta, joista eri osapuolet yrittävät parhaansa mukaan selvitä. Esimerkiksi kohtaus, jossa majuri saa Tsaitsevin mottiin raunioituneessa tehtaassa. Taas elokuvan raflaavaa loppukohtaamista komistaa sotilaiden tuulessa lepattavat manttelit, jotka tekevät kunniaa Sergio Leonen italowesterneille.   

Kiinnostavaa lisäväriä elokuvaan tuo taistelujen kovettaman Vasilyn ja kynää pyörittävän komissaari Danilovin (Joseph Fiennes) välinen ystävyys, kun Vasily yrittää elää propagandakoneiston luomien odotusten mukaisesti. Soppaa hämmentää Vasilin ja naissotilas Tania Chernovan (Rachel Weisz) välinen rakkaustarina, mikä tuo omaleimaisen elokuvaan hollywoodimaista, siirappista vaikutelmaa. Tosin romanttinen sivujuoni pehmentää elokuvan muutoin raadollista tunnelmaa. Lisäksi aikansa kuumimmista nimistä koostuva brittiläis-amerikkalainen näyttelijäkaarti panee parastaan.  Jude Law hoitaa myös hommansa mallikkaasti, eikä pyri autenttisuudenkaan nimissä falskisti muuttamaan tunnistettavaa brittiaksenttiaan. Kuitenkin veteraaninäyttelijä Ed Harris vie potin charmikkaana, menneisyyden haamujen riivaamana saksalaisupseerina, josta maalataan loppua kohden liioitellun raaka kuva. Vihollinen porteilla osoittaa, että Harris taipuu niin sankarin kuin pahiksen rooliin. Lisäksi sivuosissa loistaa erityisesti Bob Hoskins yrmeänä kaupungin puolustusta johtavana Nikita Khrushchevinä, joka tihkuu hyytävää karismaa.

Puna-armeijan sankari Vasily Tsaitsev (Jude Law) elokuvan loppuhuipennuksessa.

Elokuvassa Vihollinen porteilla yhdistyy hyvällä maulla raadollinen realismi ja hollywoodmainen Korkeajännitys-sarjakuvan tyylinen toiminta. Nämä yhdessä hahmojen monisyisyyden, kiinnostavan tosipohjaisen tarinan, hienojen näyttelijäsuoritusten ja John Hornerin jylhän musiikin ohella tekee leffasta yhden 2000-luvun parhaimmista sotaelokuvista. Elokuva on toistaiseksi katsottavissa suoratoistopalvelu Netflixistä.   

Kommentoi

Virtuaalitodellisuus näkyy pelaamisessa myös vuonna 2021 Kommentit pois päältä artikkelissa Virtuaalitodellisuus näkyy pelaamisessa myös vuonna 2021

VR

VR-laseilta löytyy jo usean kymmenen vuoden pituinen historia, ja ne ovat kasvattaneet suosiotaan enemmän ja enemmän vuosi vuodelta. Yhä useampi pelaaja haluaa kokea eri pelit virtuaalitodellisuudessa, ja teknologian kehittyessä VR-kokemus on vuosi vuodelta laadukkaampi. Tänä päivänä virtuaalitodellisuutta voi kokea erilaisissa Playstation-peleissä, tämän tyyppisillä nettikasinoilla sekä vaikkapa Netflixin sarjoja ja elokuvia katsellessa. Kuinka VR-lasit ovat saaneet alkunsa ja mitä voimme odottaa vuodelta 2021? Näistä lisää alempana.

Lasien juuret Scifi-tarinassa

VR-lasit eivät ole mikään aivan uusi keksintö, vaan niiden juuret yltää useiden vuosikymmenten taakse. Yhtenä ensimmäisenä keksijänä pidetään hieman vähemmän tunnettua scifi-kirjailijaa Stanley G Weinbaumia – tosin vain ajatuksen tasolla. Weinbaum kirjoitti novellin nimeltä Pygmalion’s Spectacles, jossa oli mukana lasit ja niiden tuottama keinotekoinen teollisuus. Tämä 1950-luvun vaihteessa julkaistu teos antoi lähtölaukauksen VR-teknologialle, joka lähti kunnolla käyntiin seuraavalla vuosikymmenellä. Virtuaaliteknologian edelläkävijä Mort Heilig rakensi vuonna 1965 pelikoneen, Sensoraman, joka loi käyttäjälle virtuaalitodellisuuden ja näin laittoi käyntiin teknologian uuden aikakauden.

Peliteollisuus tarttui ideaan vasta kymmenisen vuotta myöhemmin Atarin johdolla, joka kuitenkin ajautui konkurssiin videopelimarkkinoiden romahtaessa. Virtual Reality -termin keksijänä pidetty Janor Lanier perusti tämän tilalle VPL Researchin, joka kehitti monia erilaisia VR-teknologian laitteita. Kyseisen yrityksen yhtenä suosituimpana laitteena pidetään Data Glovea, jonka tarjonta oli kuitenkin niukkaa sen sopiessa vain kahteen erilaiseen peliin.

Ysärin uusi buumi

1990-luku oli virtuaalitodellisuuden kulta-aikaa, jolloin markkinoille tulivat Virtuality-laitteet. Näitä malleja oli kaksi erilaista, yhdessä seisottiin ja toisessa istuttiin. Näihin molempiin malleihin kuului päähineet, johon sisällytettiin LCD-näytöt, äänentoisto sekä mikrofoni. Pienemmät mallit alkoivat tehdä tuloaan, mutta harvempi niistä julkaistiin markkinoille saakka. Laitteiden kerrottiin aiheuttavan käyttäjille pahoinvointia, päänsärkyä ja jopa mahdollisia silmävahinkoja. VR-laseja kehitettiin enemmän ja enemmän, mutta niiden korkea hinta ei pitänyt niiden suosiota yllä.

2000-luku oli VR-laseille hyvin hiljaista aikaa, ja monet ovat odottaneet lasien vallankumousta tässä vaiheessa jo vuosikymmenien ajan. Teknologia on tottakai kehittynyt parempaan suuntaan ja pelikokemukset ovat laadukkaampia, mutta kunnollisten VR-lasien korkea hinta vetäi takapakkia tuotteiden suosiolle. Vuoden 2016 jälkeisten uusien keksintöjen ja uudistusten myötä VR-lasit ovat kuitenkin yleistyneet kuluttajamarkkinoilla.

Virtuaalitodellisuus nousuun vuonna 2021

Vuosi 2020 kasvatti suuresti virtuaalilasien suosiota. Itse asiassa Oculus Quest 2 -lasit menivät viisi kertaa paremmin kaupaksi kuin lasien ykkösversio. Tämän päivän VR-lasit tarjoaa monipuolisempaa sisältöä, siedettävämpiä hintoja sekä aiempaa parempaa teknologiaa. Vuosi 2021 tuntuu siis tarjoavan uuden harppauksen virtuaalitodellisuuteen ja pitää huolta, että sen tarjoama viihde ja erilaiset hyödyt ovat parempia kuin koskaan ennen.

Kommentoi

Viisi hyvää Netflixin lasten piirrettyä 4-vuotiaan mielestä Kommentit pois päältä artikkelissa Viisi hyvää Netflixin lasten piirrettyä 4-vuotiaan mielestä

lapsi siluetti netflix lasten menu

Arvioinnissa apuna on ollut hyvin vaativalla maulla varustettu 4-vuotias pikkukaveri jolle ei kelpaa mikä tahansa roska vaan ainoastaan mielenkiinnon tarpeeksi hyvin pitävä viihde. Rehellisesti sanottuna en ole itse näitä koskaan katsonut, koska olen aikuinen ja en katso lasten piirrettyjä mutta voin antaa vähän näkökulmaa siihen minkälainen vaikutus näillä on ja onko näissä esimerkiksi lauluja jotka käyvät hermojen päälle.

Nekku-apinan verraton työkaluvyö

Yksi Netflixin uusimmista piirretyistä, joka tuntui koukuttavan samantien. Jaksot ovat noin vartin mittaisia, ja genrenä on erilaisia ongelmia ratkaiseva puhuva eläin, joita on nähty Mikki Hiiren ja Felix-kissan ajoista saakka. Ensimmäisen kauden bingetykseen menee saman verran aikaa kuin normaalin supersankarileffan katsomiseen, joten sarjan pyörityksen ei pitäisi etätöitä tekevälle aiheuttaa aivan massiivisia syyllisyyden tunteita. Äänet ovat lievästi ärsyttäviä, joista esiin on tarpeen nostaa raivostuttava sinisen hirven, Dame Ednan ja Elton Johnin yhdistelmältä näyttävän hahmon ”Benni on mun koira” -renkutus.

Lohikäärmeet: Pelastuspartio

Vaikka Lohikäärmeet: Pelastuspartio tarjoaakin melko kummallisen valta-aseman ihmisten ja ilmeisen älykkäiden eläinten välillä ja nostaa esille kysymyksen voiko sarja olla allegoria jonkinlaiselle palveluluokan, joka ei ansaitse korvausta vaan tyytyy ratsun rooliin, oikeutukselle, ei 4-vuotiasta lasta tämä kysymys kiinnosta eikä haittaa. Lohikäärmeet ovat siistejä. Viikingit ovat siistejä. Joskus lohikäärmeet ovat pulassa ja joskus joku toinen on pulassa ja tämä pula-tilanne on lopetettava yleensä ilmeisen reilulla tavalla. Yksinkertaisia, myös pienimmille turvallisia opettavaisia tarinoita niin kauan kun ei ala asiaa liian kauaa miettimään. Ei sisällä ärsyttäviä lauluja.

Superlentokoneet

Samaa ongelmia ratkovaa ihmisenkaltaisuutta löytyy myös Superlentokoneista. Eri puolilla maailmaa (mukaanlukien Suomessa) on lapsilla pieniä tai vähän suurempia arkisia ongelmia, joita puhuvat, ajattelevat ja akuankkamaisen nasevasti puhuvat lentokoneet ratkaisevat. Jaksoja kaudessa on aivan valtavasti, joten katsottavaa riittää. Jaksot ovat myös 12 minuutin mittaisia, eli eivät liian lyhyitä tai liian pitkiä. Sarja on löytynyt aikanaan myös ”ruotsinkielisen pikku kakkosen” BUU-Klubbenin listoilta, jonka pitäisi olla jonkinlainen laadun mittari.

Rabbids Invasion

Ettei peliteema kokonaan unohtuisi, kyseinen piirretty tulee ranskan Ubisoftilta. Rabbidit ovat olleet Rayman Raving Rabbids -pelien päähahmoja, jotka muistuttavat sekä ulkonäöltään että eleiltään hieman minioneita, vaikka ovatkin hieman vanhempi keksintö. Rabbids Invasion on Youtubepiirretyille tyypillistä kohellusta ja kohkaamista ja arveluttavampaa päätyä esitellyistä piirretyistä. Jaksoissa ei ole kauheasti opetuksia ja huumori painottuu slapstickiin. Tunnari saattaa ärsyttää pitkän päälle ja kohellus ei ole ihan kaikkien makuun.

Late Lisko

Late Lisko jatkaa myös kohelluslinjalla. Hahmot ovat yliammuttuja, hieman liian ilmeikkäitä ja ehdottomasti ärsyttäviä. Jopa siinä määrin, että isommat lapset eivät välttämättä siedä kyseistä sarjaa. Typerien hahmojen joukkoon kuuluu muun muassa lava-autoa ajava ukko joka nukkuu jatkuvasti –  myös ratissa. Täyttä roskaahan tämä on, mutta pikaruoka on aina ollut suosittua.

Kommentoi