Tunnelmaltaan hyvä P.A.M.E.L.A jää löysäksi sci-fi-kauhuksi Kommentit pois päältä artikkelissa Tunnelmaltaan hyvä P.A.M.E.L.A jää löysäksi sci-fi-kauhuksi

Tulevaisuuden utopiassa Edenissä on käynyt katastrofi. Sairauksien ehkäisyyn tarkoitettu kansalaisten automaattinen rokotusjärjestelmä onnistuikin levittämään vaarallisen taudin koko Edeniin. Asukkaat muuttuivat verenhimoisiksi zombeiksi, ja vain pelaaja voi pelastaa kaupungin: nimettömän päähenkilön geeniperimä on jäänyt kaupungin ainoaksi, joka ei ole sairauden saastuttama. Tekoäly herättää pelaajan kryo-nokosiltaan, ja yksissä tuumin kumppanukset ryhtyvät palauttamaan kaupunkia entiseen loistoonsa.

NVYVE Studiosin P.A.M.E.L.A julkaistiin vuonna 2017. Peli on yhdistelmä ensimmäisen persoonan selviytymiskauhua ja esimerkiksi The Forest -ja Satisfactory-peleistä tuttua rakentelua. Sairastuneiden ja Edeniä partioivien tappajarobottien kamppailun välissä pelaajan on etsittävä erilaisia resursseja kaupungin korjaamiseen ja erilaisten apuvälineiden sekä laitteiden kokoamiseen. Hämärästi valaistu ja neonhohtoinen Eden tekee etsiskelystä kuumottavaa, mutta pelattavuutensa puolesta P.A.M.E.L.A jää selviytymiskauhujen häntäsijoille.

Edenin raivotautisten asukkaiden kanssa mittelöiminen on jähmeää, eikä taisteleminen tunnu palkitsevalta.

Pelihahmon ohjaaminen tuntuu kautta linjan kankealta, ja etenkin taistelut tuntuvat tapahtuvan kuin tervassa seisten. Resurssit löytyvät useimmiten roskiksista tai muista laatikoista, mutta niiden penkominen käy nopeasti rasittavaksi hämmentävän käyttöliittymän vuoksi. Skannausominaisuus onneksi paljastaa tyhjät laatikot. Käyttöliittymä aiheutti allekirjoittaneelle harmaita hiuksia muiltakin osin: hahmon löytämien tavaroiden selailu ja käyttäminen on niin hankalaa, että adrenaliinipiikeistä ei ole juurikaan hyötyä taistelun keskellä. Kartta näyttää vain pienen alueen pelaajan lähettyvillä, joten etenemisreittejä tai jo koluttuja paikkoja on hankala hahmottaa.

Pelaajan tavaravalikko on useamman klikkauksen päässä, ja valikon auetessa näkymä ei mahdu edes kokonaan ruudulle.

Positiivisena yllätyksenä on kuitenkin nostettava esiin P.A.M.E.L.A:n hakkerointiosuudet. Pelaaja voi avata lukittuja ovia ja arkkuja läpäisemällä joko reaktio- tai hahmotuspohjaisia minipelejä rajatussa ajassa, ja esimerkiksi Marvel's Spider-Man -peliin verrattuna minipelit eivät tunnu aliarvioivan pelaajaa.

Osa hakkerointia mallintavista minipeleistä vaatii visuaalista hahmotuskykyä. Pelaajan on löydettävä valikosta kuusi pienempää kuvaa, joiden yhdistelmä näyttää vihreällä pohjalla annetulle kuvalle.

Visuaalisesti peli on erittäin kaunis, ja erityisesti valaistus ja vihollisten ulkomuoto ovat omiaan luomaan peliin aidon jännittävää ja yksinäistä tunnelmaa. Äänisuunnittelu pelaa tunnelman kanssa hyvin yhteen, mutta musiikittomuus tekee seikkailemisesta välillä yksitoikkoista. Kokonaisuutena P.A.M.E.L.A on mukiinmenevä selviytymiskauhu, joka sopii tunnelmointia arvostavalle pelaajalle. Huonot suunnitteluratkaisut, tahmea pelattavuus ja tavaravalikoiden hankalat käyttöliittymät eivät kuitenkaan tee pelistä varsinaista nautintoa.

Valmistaudu pelijulkaisujen saralla uskomattomaan loppuvuoteen – näitä nimikkeitä ei kannata ohittaa Kommentit pois päältä artikkelissa Valmistaudu pelijulkaisujen saralla uskomattomaan loppuvuoteen – näitä nimikkeitä ei kannata ohittaa

Olemme hiukan yli puolessa välissä vuoden suhteen, ja vaikka meillä on jo useita erinomaisia pelijulkaisuja, osaa vuoden 2023 odotetuimmista peleistä ei ole vielä julkaistu. Meitä on hemmoteltu useilla upeilla uusilla peleillä, kuten The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom, Final Fantasy 16, Diablo 4 ja Hogwarts Legacy. Sekä olemme saaneet muistoja menneisyydestä Dead Spacen ja Resident Evil 4:n avulla. Kulunut vuosi on ollut loistava pelivuosi ja meillä on vielä niin monta koettavaa tulevaa peliä. Pidemmittä puheitta tässä on joitain loppuvuoden odotetuimpia pelejä.

Mortal Kombat 1 (PlayStation 5, Nintendo Switch, Microsoft Windows, Xbox Series X/S)

Peli julkaistaan 19. syyskuuta 2023

1 on yksi vuoden odotetuimpia taistelupelejä. Sen kehittäjä on NetherRealm Studios, sekä julkaisijana toimii Warner Bros. Games. Mortal Kombat 1:stä ei suinkaan pidä sekoittaa ensimmäiseen vuoden 1992 Mortal Kombattiin. Mortal Kombat 1 sisältää eräänlaisen aikajanan nollauksen, se käynnistää uuden aikakauden tähän ikoniseen pelisarjaan, sekä esittelee uuden taistelujärjestelmän, unohtamatta uusia raakoja fatalityjä. Mortal Kombat 1:sessä on tarinatila, verkkomoninpeli sekä offline-muoto. Peli esittelee uuden Kameo taistelija -ominaisuuden, joka auttaa pelaajaa taisteluiden aikana. Kameo taistelija hahmot ovat erillään muista valittavista hahmoista ja ne valitaan ennen jokaista taistelua. Lisäksi Air Kombat -yhdistelmäjärjestelmä, joka oli mukana Mortal Kombat: Armageddonissa sekä Shaolin Monksissa palaa, ja sitä kehitellään tätä peliä varten.

Assassin's Creed Mirage (PlayStation 4, Playstation 5, Microsoft Windows, Xbox One, Xbox Series X/S)

Peli julkaistaan 5. lokakuuta 2023

Assassin's Creed Mirage on Ubisoft Bordeaux'n kehittämä, sekä Ubisoftin julkaisema toimintaseikkailupeli, jonka aiempi julkaisupäivä oli 12. lokakuuta, mutta peli julkaistaankin tiedettyä aiemmin 5. lokakuuta. Peliä on kuvattu paluuksi pelisarjan juurille, ja siinä keskitytään enemmän lineaariseen tarinankerrontaan ja hiipivään pelityyliin kuin muissa osissa, jotka ovat keskittyneet ensisijaisesti roolipelaamiseen sekä avoimen maailman elementteihin. Assassin's Creed Mirage näyttää upealta, 800-luvun Bagdadin visuaalinen tunnelma on herkkua silmille. Peli näyttää hienostuneemmalta versiolta siitä, mitä vanhemmat pelit antoivat pelaajille. Pelaajat haluavat kokea Ubisoftin nykyaikaisen version vanhemmasta tyylistä, mikä tekee siitä yhden vuoden 2023 odotetuimmista peleistä.

Alan Wake 2 (PlayStation 5, Xbox Series X/S, Microsoft Windows)

Peli julkaistaan 17. lokakuuta 2023

on tuleva Remedy Entertaimentin kehittämä selviytymiskauhupeli, sen julkaisija on Epic Games. Tähän mennessä näkemämme perusteella Alan Wake 2 näyttää erinomaiselta, sen tunnelma on tuulahdus alkuperäistä Alan Wakea seuraavan sukupolven konsoleiden voimaan liitettynä. On sanomattakin selvää, että Alan Wake 2 on jatko-osa 2010 vuonna julkaistulle Alan Wakelle. Se on ollut fanien suosikki jo siitä lähtien. Näyttää siltä, että Remedy lisää myös peliin lisää jännitystä ja kauhua. Tarina vaikuttaa mukaansatempaavalta. Kaikki tämä yhdessä luo varmasti yhden vuoden ikimuistoisemmista pelikokemuksista. Juuri siksi se on yksi vuoden 2023 odotetuimmista peleistä.

Marvel's Spider-Man 2 (PlayStation 5)

Peli julkaistaan 20. lokakuuta 2023

's Spider-Man 2 on tuleva Insomniac Gamesin kehittämä ja Sony Interactive Entertaimentin julkaisema yksinpelattava toimintaseikkailupeli. Pelaajat olivat vuosien ajan pyytäneet hyvää Spider-Man peliä mahtavan Batman: Arkham -pelin jälkeen. Ja vuonna 2018 Sony antoi faneille juuri sen. Marvelin Spider-Manin julkaisun myötä Sony julkaisi menestyksekkäästi yhden kyseisen vuoden parhaista nimikkeistä ja loi eeppisen universumin, jossa muita mahtavia seikkailuja voisi tapahtua.
Marvelin Spider-Man 2 näyttää tähän mennessä upealle ilmestykselle. Se sisältää joitain pelin parhaista roistoista mukaan lukien Venomin ja Kraven the Hunterin, mutta uusiakin kasvoja on luvassa. Pelin läpikulku näyttää vieläkin hienostuneemmalta kuin se jo oli, ja taisteluissa on mahtavia uusia hyökkäyksiä, animaatioita sekä uusia kaupunginosia ja paikkoja mitä koluta Peli näyttää todellakin arvokkaalta jatko-osalta Marvel's Spider-Manille.

Starfield (Microsoft Windows, Xbox Series X/S)

Peli julkaistaan 6. syyskuuta 2023

on Bethesda Game Studiosin tuleva toimintaroolipeli. Peli paljastettiin tulevaksi vuonna 2018 ja se piti julkaista vuonna 2022, mutta se lykättiin vuoteen 2023. Kun Microsoft osti Bethesdan emoyhtiön, pelin trailerin julkaisun ohella kerrottiin, ettei peliä tulla julkaisemaan Sony Playstation alustalle, se närkästytti osaa pelaajakuntaa, mutta taas innostui siitä millaisen pelin The Elder Scrolls studio alkaisi tekemään nyt. Ja näkemämme perusteella, Starfield näyttää eeppiseltä avaruusseikkailulta, joka on mahtava sanan jokaisessa merkityksessä. Pelissä on yli 1000 planeettaa, joilla voit vierailla. Maailma näyttää valtavalta ja upealta, ja sen tutkimiseen kiinnitetään valtavasti huomiota. Voit myös liittyä erilaisiin ryhmiin, jotka vaikuttavat tarinan kulkuun. Peli näyttää yksinkertaiselta, mutta se on silti hauska ja mukaansatempaava. Peliä voidaan pelata joko ensimmäisen- tai kolmannen persoonan tilassa. Kaikki nämä ominaisuudet yhdessä tekevät Starfieldistä yhden vuoden 2023 odotetuimmasta pelistä.

Lies of P (PlayStation 4, PlayStation 5, Microsoft Windows, Xbox One, Xbox Series X/S)

Peli julkaistaan 19. syyskuuta 2023

Lies of P on tuleva Dark Souls -tyylinen toimintaseikkailupeli, jonka kehittäjät ovat Neowiz Games sekä Round 8 Studios, sen julkaisijana toimivat Neowiz Games ja Fireshine Games. Carlo Collodin romaanin Pinocchion seikkailut inspiroima Lies of P kertoo humanoidinukke Pinocchiosta, joka herää hylätyltä juna-asemalta Kratin kaupungissa kaaoksen ja hulluuden keskeltä. Pinocchion on löydettävä luojansa, mestari Geppettonin ja kukistettava kaupungissa lymyäviä biomekaanisia vihollisia. Peliä pelataan kolmannen persoonan näkökulmasta. Pelissä on ainutlaatuinen ”Lying System”, jonka avulla pelaajan päätökset vaikuttavat tarinan kulkuun, olivat ne sitten valheita tai totuuksia. Lies of P:tä on kutsuttu ”soulslikeksi” ja sitä on verrattu niin Dark Soulssiin, kuin Sekiroon. Peli vaikuttaa ja näyttää hyvältä.

PAYDAY 3 (PlayStation 5, Microsoft Windows, Xbox Series X/S)

Peli julkaistaan 21. syyskuuta 2023

Vuodesta 2023 on tullut vuosi, jolloin monien pitkään kehiteltyjen pelien loppusuora häämöttää ja ne pääsevät julkaisun kautta meidän pelaajien saataville ja nautittaviksi. on Overkill Softwaren sekä Starbreezen kehittämä ja Deep Silverin julkaisema ensimmäisen persoonan ammuntapeli. Peli on jatko-osa vuoden 2013 videopelille 2, jossa ryöstäjät lähtivät eri teille jättäen rötöstelyt taakseen, mutta jokin motivoi heitä palaamaan yhteen ja jatkamaan rikollista elämäntyyliään Washington DC:n sijasta New Yorkkiin. Pelissä nähdään siis alkuperäiset hahmot Dallas, Chains, Wolf ja Hoxton. Koska Payday 3 toimii Unreal Engine 4:llä, grafiikka näyttää hämmästyttävältä. Korkearesoluutioiset tekstuurit luovat upeaa tunnelmaa New Yorkin kapeille kujille ja vilkkaille liikennekaduille, luoden peliympäristöstä entistä dynaamisemman, puhumattakaan muista efekteistä ja ragdoll-fysiikasta.

Artikkeli: Henriikka Mikkola

Spider-Man Remastered saattaa tulla erikseen ostettavaksi PlayStation 5 -konsoleille Kommentit pois päältä artikkelissa Spider-Man Remastered saattaa tulla erikseen ostettavaksi PlayStation 5 -konsoleille

Tarkkasilmäiset fanit ovat huomanneet :lle julkaistun 's Spider-Manin uusitun version saaneen oman tuotesivunsa Sonyn tuoreimmalle konsolille. Tämä on saanut monet pohtimaan voisiko lähitulevaisuudessa Marvel's Spider-Man Remasteredin ostaa erillisenä tuotteena.

PlayStation 4:lle julkaistun teoksen saa tuunattuna uudelle konsolille toistaiseksi ainoastaan Marvel's Spider-Man: Miles Moralesin Ultimate Editionin mukana.

:llä voi pelata alkuperäistä Marvel's Spider-Mania taaksepäinyhteensopivana nimikkeenä. Remasteroitu versio tarjoaa enemmän herkkuja fanien silmille erilaisilla kuvanlaatua parantavilla päivityksillä sekä säteenseurannalla.