Tupakointi voi heikentää keskittymistä tärkeässä turnauksessaKommentit pois päältä artikkelissa Tupakointi voi heikentää keskittymistä tärkeässä turnauksessa
Tupakointi saattaa näyttäytyä joillekin seksikkäänä, katu-uskottavana tai se saattaa esimerkiksi auttaa käsittelemään stressaavia asioita rutiinin kautta. Todellisuudessa tupakoinnin muodostuessa rutiiniksi on käyttäjällä riski monenlaisiin terveyssairauksiin ja -haittoihin.
Tupakoiva ihminen kärsii tupakoimattomia todennäköisemmin esimerkiksi hengitystie- ja keuhkosairauksista, jonka lisäksi tupakka kuivattaa ja ärsyttää äänihuulia. Pitkäaikaissairaudet pahenevat, jonka lisäksi tupakoinnin on myös todettu olevan syynä yli 90 % kaikista keuhkosyöpäkuolemista ja kolmasosaan kaikista muista syöpäkuolemista.
Selvien ja vakavien terveyshaittojen ohella tupakointi myös vie rahaa ja aikaa. Jos tupakoitsija pysähtyy laskemaan, kuinka monta kertaa päivässä hän on käynyt tupakkatauolla välttääkseen epämukavan olon, voi tulos olla yllättävä. Addiktion pitäessä kourassaan on tupakalla pakko käydä: sillä ei ole väliä, onko töissä, kotona, ystävien luona tai vaikka peliturnauksessa.
Vasta hiljattain on myös kunnolla alettu ymmärtämään tupakoinnin vaikutuksia kognitiivisiin kykyihin. Pitkäaikaisella tupakoinnilla on haittaa ihmisen muistiin ja keskittymiskykyyn – molemmat hyvin tarpeellisia ominaisuuksia niin e-sportsin kuin kotipelaamisenkin saralla.
Vaikka vieroitusoireita tupakoinnin lopettamisen jälkeen voikin ilmetä, kannattaa päättää lopettaa. Vaikutuksia alkaa näkyä jo yhden vuorokauden kuluttua tupakoinnin lopettamisesta, kun keuhkot alkavat puhdistua limasta ja muusta kuonasta. Muutaman kuukauden päästä puolestaan keuhkojen toiminta alkaa taas normalisoitua ja keuhkosyövän riski pienentyä.
Millaisia erilaisia tapoja on lopettaa tupakointi? Lopettamisen voi tehdä joko kerralla, vähitellen tai sitten käyttämällä erilaisia nikotiinituotteita, kuten nikotiinipusseja ja vähentää niitä siihen asti kunnes ei tarvitse enää niitäkään. Nuuskan tuonti maahamme on omaa käyttöä varten sallittu mutta korona-aikana kun rajat ovat kiinni on maahan tuominen vaikeampaa ja nikotiinipusseja suomeen on tänä aikana voinut tilata eri verkkokauppojen kautta. Alle 4mg nikotiinia per annospussi sisältävää nikotiininuuskaa saa tuoda Suomeen laillisesti maksimissaan 3kk omaa käyttöä vastaavan määrän kerrallaan, eli noin 108 purkkia kokonaisuudessaan. Nikotiininuuska ei sisällä lainkaan tupakkaa, ja ne asetetaan ylähuulen alle.
BOOX Go 10.3 Gen II Lumi on hieman erilainen tabletti. Se ei oikeastaan edes yritä olla iPadin kilpailija, vaan ennemmin paperin, muistikirjan ja e-lukulaitteen digitaalinen korvaaja. Laitteen 10,3-tuumainen E Ink -näyttö on suunniteltu ennen kaikkea lukemiseen ja kirjoittamiseen, ja mukana tulevan kynän ansiosta muistiinpanojen tekeminen tuntuu yllättävän paljon oikealta paperilta. Android 15 puolestaan tuo mukaan mahdollisuuden käyttää myös tavallisia Android-sovelluksia.
Ensituntuma
Ensimmäinen vaikutelma laitteesta on hyvä. BOOX Go 10.3 Gen II Lumi on ohut ja kevyt, joten sitä on helppo kuljettaa mukana esimerkiksi töihin, kouluun tai kokouksiin. Jo muutaman minuutin käytön jälkeen on selvää, ettei tässä ole tarkoitus korvata tavallista tablettia. Laite on parhaimmillaan silloin, kun haluat lukea, kirjoittaa ja keskittyä yhteen asiaan ilman tavallisen tabletin jatkuvaa hälinää.
Tämä onkin oikeastaan koko laitteen olemassaolon syy. E Ink -näyttö heijastaa ympäristön valoa paperin tavoin sen sijaan, että näyttö hohtaisi suoraan silmiin. Lumi-mallin säädettävä etuvalo mahdollistaa lukemisen myös pimeässä, ja värilämpötilaa voi säätää tilanteen mukaan. Pitkissä lukusessioissa paperimainen näyttö on miellyttävä, eikä laite tunnu samalla tavalla tavalliselta kirkkaalta ruudulta.
Mustavalkoisuus toimii tässä myös yllättävänä vahvuutena. YouTube-videot, sosiaalinen media ja värikkäät verkkosivut eivät ole E Ink -näytöllä läheskään yhtä houkuttelevia kuin tavallisella tabletilla. Se voi kuulostaa huonolta asialta, mutta keskittymisen kannalta vaikutus on positiivinen. Kun laite ei jatkuvasti houkuttele hyppäämään sovelluksesta toiseen, lukemiseen tai kirjoittamiseen on helpompi uppoutua.
Näyttö ja kirjoittaminen
Laitteessa on 10,3 tuuman mustavalkoinen E Ink Carta 1200 -näyttö, jonka tarkkuus on 2480 × 1860 pikseliä ja 300 ppi:tä. Teksti näyttää tarkalta ja lukeminen tuntuu enemmän kirjan selaamiselta kuin tabletin tuijottamiselta. Suuri näyttö on erityisen hyödyllinen PDF-dokumenttien, luentodiojen, tutkimusartikkeleiden ja muiden pitkien tekstien kanssa, sillä sisältöä ei tarvitse jatkuvasti suurentaa ja pienentää.
Mukana tuleva aktiivinen kynä tekee Go 10.3 Gen II Lumista sähköisen muistikirjan. Kynän ja näytön välinen kitka tekee kirjoittamisesta luonnollisen tuntuista, eikä kokemus ole yhtä liukas kuin lasipinnalla kirjoitettaessa. Kynässä on myös painike, jolla virheitä voi nopeasti kumittaa. Kynä kiinnittyy magneetilla laitteen reunaan, joten se kulkee kätevästi mukana.
Yksi käytännön miinus kuitenkin löytyy. Kynässä on oma akku, eikä tabletti lataa sitä magneettisesti. Jos kynä pääsee työpäivän aikana tyhjenemään, edessä on USB-C-lataustauko. Paperivihkon kanssa tätä ongelmaa ei tietenkään pääse syntymään.
Android 15
Android 15 tekee BOOXista huomattavasti monipuolisemman kuin monet suljetummat e-paperilaitteet. Google Play Kaupan kautta laitteelle voi asentaa esimerkiksi BookBeatin, Storytelin, Kindlen, Ellibsin ja Suomen yhteisen E-kirjaston. Näin erilaisia kirjoja ja julkaisuja voi lukea yhdellä laitteella ilman jatkuvaa tiedostojen siirtelyä tietokoneen kautta.
Myös työskentelyssä Androidista on hyötyä. Muistiinpanoja voi synkronoida esimerkiksi Google Driven, Microsoft OneDriven tai Dropboxin kaltaisiin pilvipalveluihin. Palaverissa tehdyt käsinkirjoitetut muistiinpanot voi lisäksi muuntaa tekstiksi suoraan laitteella. Näin BOOX voi toimia varsin pätevänä paperittoman toimiston työkaluna.
Android ei kuitenkaan muuta E Ink -näyttöä tavalliseksi tabletiksi. Sovellusten animaatiot voivat nykiä, verkkosivujen selaaminen tuntuu verkkaiselta ja nopeat siirtymät eivät ole laitteen vahvuuksia. Myös asioiden siirtäminen ja muokkaaminen voi välillä tuntua pätkivältä. Pelaamiseen tai vauhdikkaaseen videosisältöön tätä laitetta ei siis kannata hankkia.
Ulkoasu ja käyttö
Hopeanvärinen Go 10.3 Gen II Lumi on pelkistetyn tyylikäs ja tuntuu laadukkaalta. Laitteen keveys on suuri etu, kun sitä kuljettaa mukana koko päivän. Mukana tulee myös magneettisesti kiinnittyvä suojakotelo, jonka saa tarvittaessa helposti irti.
Laitteen käyttöliittymä toimii pääosin hyvin, mutta E Ink -teknologian rajat tulevat väistämättä vastaan. Kun siirryt nopeasti työkalusta toiseen tai käytät sovelluksia, pieni viive muistuttaa siitä, ettei kädessä ole perinteinen tabletti. Myös liitännöissä on tehty kompromisseja: laitteesta puuttuvat sekä microSD-muistikorttipaikka että 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä. Langattomat Bluetooth-kuulokkeet toimivat kuitenkin tarvittaessa.
Kaksi kaiutinta löytyvät, joten musiikin ja videoiden kuuntelu onnistuu. Äänenlaatu ei kuitenkaan ole laitteen suurimpia valtteja. Tässä tapauksessa se on oikeastaan aivan ymmärrettävää – BOOX on ensisijaisesti sähköinen muistikirja, ei olohuoneen viihdekeskus.
Onko 449 euroa liikaa?
Noin 449 euron hinta kuulostaa äkkiseltään melko suolaiselta, jos laitetta vertaa tavalliseen tablettiin. Samalla rahalla saa esimerkiksi perus-iPadin tai Android-tabletin, jossa on värikäs näyttö, enemmän suorituskykyä ja paremmat ominaisuudet videoihin, peleihin ja viihteeseen.
E-paperilaitteena vertailu näyttää kuitenkin hieman erilaiselta. Esimerkiksi reMarkable 2:n hinta nousee kynän ja suojakotelon kanssa helposti korkeaksi, eikä siinä ole BOOXin tapaan etuvaloa, kaiuttimia tai avointa Android-käyttöjärjestelmää sovelluksineen. BOOXin kohdalla hinnassa maksetaankin ennen kaikkea monipuolisuudesta ja siitä, että yksi laite voi korvata sähköisen muistikirjan, e-lukulaitteen ja osan paperisesta toimistosta.
Yhteenvetona
BOOX Go 10.3 Gen II Lumi on hyvä esimerkki laitteesta, jota ei kannata arvioida tavallisen tabletin mittapuulla. Se ei ole paras vaihtoehto viihteeseen, mutta lukemiseen, opiskeluun ja muistiinpanojen tekemiseen se on erittäin miellyttävä kumppani. Paperimainen näyttö, kynä ja pitkäkestoiseen lukemiseen sopiva käyttökokemus ovat laitteen suurimmat vahvuudet.
Android 15 nostaa BOOXin kuitenkin selvästi kiinnostavammaksi vaihtoehdoksi kuin pelkkä sähköinen muistikirja. Kirjasovellukset, pilvipalvelut ja dokumenttien käsittely tekevät siitä käyttökelpoisen myös arjen työssä. Vastapainona ovat E Ink -näytön hitaus, kynän oma lataustarve ja rajalliset liitännät.
Lopulta BOOX Go 10.3 Gen II Lumi ei yritä olla kaikkea kaikille ja juuri siinä piilee sen suurin vahvuus. Se on digitaalinen paperivihko, joka sattuu osaamaan muutaman tempun enemmän.
Testi: Valtteri Seppälä
7 / 10
Hyvää+ Kevyt ja helppo kuljettaa
+ Laadukas kynä
+ Kirjoittaminen ja piirtäminen tuntuu sulavalta
+Erittäin mukava myös lukulaitteena silmille
Huonoa- Valikoiden käyttäminen ja sivun zoomaaminen on melko hidasta
- Kynän USB-C lataus portti on sen sivussa, joka vaikeuttaa kynän käyttämistä sitä ladatessa
Marraskuun Playstation Plus -kuukausipelit on vahvistettu, ja tällä kertaa tarjolla on niin zombien lahtaamista, Lara Croftin klassikkoseikkailuja kuin korttipohjaista strategiaakin. Sony tuo 3. marraskuuta tilaajien lunastettavaksi Dead Island 2:n, Tomb Raider IV–VI Remastered -kokoelman ja Monster Train 2:n.Dead Island 2 (PS4 ja PS5) vie pelaajat zombien valtaamaan Los Angelesiin, jossa selviytyminen tarkoittaa ennen kaikkea lähitaistelua ja kekseliästä aseiden käyttöä. Kampanjan voi pelata yksin tai enintään kolmen pelaajan verkkoyhteistyönä.Tomb Raider IV–VI Remastered (PS4 ja PS5) kokoaa yhteen kolme Lara Croftin seikkailua: The Last Revelationin, Chroniclesin ja The Angel of Darknessin. Uudistettujen grafiikoiden ja alkuperäisen ulkoasun välillä voi vaihtaa pelin aikana.Kolmikon täydentää PS5:lle saapuva Monster Train 2, jossa pelaaja rakentaa korttipakkaa ja puolustaa kolmikerroksista junaa vihollisilta. Pelissä entiset enkelit ja demonit yhdistävät voimansa taistellakseen taivaan vallanneita titaaneja vastaan.Marraskuun pelit voi lisätä omaan kirjastoon 3.–30. marraskuuta 2026. Lunastaminen kuuluu kaikkiin PlayStation Plus -tilaustasoihin, mutta pelaaminen edellyttää voimassa olevaa tilausta. Lokakuun pelit F1 25, Hunt: Showdown 1896 ja Earth Defense Force: World Brothers 2 ehtii lunastaa vielä 2. marraskuuta asti.Lähde: PlayStation Blog