Tutkimus paljastaa: Akunkesto ykkössijalla suomalaisten älypuhelimen valinnassa Kommentit pois päältä artikkelissa Tutkimus paljastaa: Akunkesto ykkössijalla suomalaisten älypuhelimen valinnassa

Kansainvälinen teknologiabrändi teetti tutkimuksen suomalaisten älypuhelintarpeista ja toiveista heinäkuussa 2023. OnePollin tekemä tutkimus paljastaa, että lähes puolet suomalaisista (48 %) on tyytymättömiä älypuhelimensa nykyiseen akunkestoon. Kun yli 60 % suomalaisista kertoo viettävänsä yli 2 tuntia joka päivä älypuhelimellaan, akun suorituskyvystä tulee yhä tärkeämpää.


”Älypuhelinten akunkeston kehittäminen on asia, johon käytämme paljon resursseja OnePlussalla. Esimerkiksi Battery Health Engine -teknologiamme ansiosta OnePlus Nord 3 voi säilyttää akkukapasiteettinsa lähes uudenveroisena jopa 1 600 lataussyklin ajan. Tämä vastaa päivittäistä täyttä akun latausta yli neljän vuoden ajan ja luku on kaksinkertainen alan keskiarvoon verrattuna.” kertoi Tuomas Lampén, OnePlussan Euroopan strategiajohtaja.


Toiseksi yleisin älypuhelinten ominaisuus, joka herättää tyytymättömyyttä suomalaisissa on naarmut puhelimessa tai sen näytöllä (21 %) ja kolmantena listalla hitaasti toimivat sovellukset (19 %).


Miehet ja naiset haluavat eri asioita älypuhelimeltaan, mutta akunkesto on kaikille tärkeää.


Sekä miehet että naiset kertovat akunkeston ja puhelimen hinnan vaikuttavan uuden puhelimen ostopäätökseen, mutta muiden ominaisuuksien osalta on hieman vaihtelua sukupuolten välillä. Naisille kameraominaisuudet vaikuttavat olevan selkeästi miehiä tärkeämpiä, sillä noin 62 % naisista sanoo kameran yhdeksi tärkeimmistä ostopäätökseen vaikuttavista ominaisuuksista, ja miehillä vastaava luku on vain 35 %. Tutkimukseen osallistuneista naisista myös 64 % kertoo toivovansa, että heidän puhelin ottaisi parempia kuvia (miehistä tätä toivoo 47 %). Miehistä puolestaan kolmasosa toivoo nopeampaa puhelinta (33 %) ja testiarvostelut ovat miehille tärkeämpiä tekijöitä ostopäätöksessä (18% vs. 11 %).


Akunkeston jälkeen tärkeimmät ominaisuudet, jotka vaikuttavat uuden puhelimen ostopäätökseen ovat hinta (62 %), hyvä kamera (52 %) ja nopea lataus (32 %).


Uutta puhelinta hankittaessa naisista puolet kertoo kysyvän neuvoja ystäviltä ja perheenjäseniltään, kun taas miehistä vain kolmannes. Netin vertailusivustot ja arvostelut ovat suosittuja molemmilla sukupuolilla, mutta miehet käyttävät enemmän teknologiafoorumeita ja YouTubea tiedonhankintaan naisia enemmän.


Huippukamera keskihintaluokassa


OnePlus on julkaissut uuden OnePlus Nord 3 5G:n globaalisti 5.heinäkuuta. Keskihintaluokan sisältää mm. samoja ominaisuuksia kuten lähes kaksi kertaa kalliimpi OnePlus 11 5G -lippulaivapuhelin, joka julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Molemmista puhelimista löytyy mm. 50 megapikselin Sony IMX890 -sensori optisella kuvanvakaimella. sekä TurboRAW -algoritmi, joka auttaa ikuistamaan upeita ilta- ja yökuvia ottamalla useita RAW-kuvia kerralla ja käyttäen tekoälyä muun muassa vähentämään kohinaa ja lisäämään kirkkautta.


Tietoja tutkimuksesta:
Tutkimuksen suoritti OnePoll OnePlussan puolesta 6.-10. heinäkuuta 2023. Kyselyyn osallistui 1000 suomalaista aikuista (18-65v.) vastaten erilaisiin älypuhelimen käyttöä koskeviin kysymyksiin.

Lähteet: OnePlus lakkauttamassa puhelinmyyntinsä Euroopassa jo huhtikuussa? Kommentit pois päältä artikkelissa Lähteet: OnePlus lakkauttamassa puhelinmyyntinsä Euroopassa jo huhtikuussa?

on lakkauttamassa älypuhelintoimintansa globaaleilla markkinoilla ja keskittämässä resurssinsa jatkossa pääasiassa Kiinaan. 9to5Googlen lähteiden mukaan vetäytyminen tietyiltä alueilta, kuten suuresta osasta Eurooppaa, voi tapahtua jo huhtikuun 2026 aikana.

Toiminnot supistuvat ja johto vaihtuu

Vuotojen taustalla on tunnettu sisäpiiriläinen Yogesh Brar, jonka mukaan OnePlus siirtää fokuksensa Intian edullisempien hintaluokkien laitteisiin. 9to5Googlen mukaan osa henkilöstöstä on jo saanut tiedon päätöksestä ja heille on tarjottu eropaketteja.

Huhuja vahvistaa entisestään Intian maajohtaja Robin Liun yllättävä lähtö ja paluu Kiinaan. OnePlus on vahvistanut Liun lähdön, mutta vakuuttaa toistaiseksi toiminnan jatkuvan Intiassa paikallisen strategian mukaisesti.

Taustalla emoyhtiö Oppon tiukentuva ote

OnePlussan ja emoyhtiö Oppon integraatio on syventynyt vuodesta 2021 lähtien. Syitä vetäytymiseen uskotaan olevan useita:

  • Komponenttipula: Muisti- ja tallennustilakomponenttien maailmanlaajuinen hinta-inflaatio koettelee erityisesti kiinalaisvalmistajia.
  • Strateginen muutos: Oppo keskittyy omiin huippumalleihinsa, mikä näkyy muun muassa Hasselblad-kamerayhteistyön päättymisenä uuden OnePlus 15 -mallin kohdalla.
  • Realme-muutos: Myös Realme on siirtynyt tiukemmin Oppon alabrändiksi, mikä viittaa OnePlussan roolin muuttumiseen pelkäksi budjettibrändiksi valituilla markkinoilla.

Mitä tapahtuu nykyisille käyttäjille?

Suomalaisten kuluttajien kannalta tilanne on vielä epäselvä. OnePlus on aiemmissa vastaavissa tilanteissa vakuuttanut, että takuuhuollot, ohjelmistopäivitykset ja asiakastuki jatkuvat normaalisti, vaikka uusien laitteiden myynti lopetettaisiin. Tulevat tuotejulkistukset tulevat kuitenkin jäämään todennäköisesti vain Kiinan markkinoiden herkuksi.

OnePlussan johtaja kielsi sulkemishuhut – nyt jättää itse yhtiön Kommentit pois päältä artikkelissa OnePlussan johtaja kielsi sulkemishuhut – nyt jättää itse yhtiön

Robin Liu vakuutti tammikuussa, Intia ei sulkeudu. Nyt toimitusjohtaja jättää tehtävänsä, ja samaan aikaan huhukin leviää entisestään: OnePlus saattaa vetäytyä merkittäviltä markkinoilta, jossa Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Eurooppa saattavat olla vaaravyöhykkeellä.

OnePlus vahvisti Android Authoritylle Liu’n lähdön ja kertoi, että Intian toiminnot jatkuvat paikallisen strategian mukaisesti.

“Kiitämme Robinia hänen panoksestaan OnePlus Indialle. Hän siirtyy seuraamaan henkilökohtaisia intohimojaan, ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää,” yhtiö tiedotti.

Miksi ristiriita herättää huomiota?

Liu ehti tammikuussa tyrmätä sulkemishuhut ja vakuuttaa, että kaikki jatkuu normaalisti. Nyt sama henkilö astuu sivuun, juuri kun uudet huhut globaalista vetäytymisestä leviävät – esimerkiksi Suomessakin tunnettu OnePlus saattaa vetäytyä Euroopan ja Yhdysvaltain markkinoilta, kertoo tech-tipsteri Yogesh Brar.

Vaikka virallista vahvistusta ei ole, ristiriita sanojen ja tekojen välillä herättää kysymyksiä brändin tulevaisuudesta.