Ubisoftin mukaan Prince of Persia -uusinto etenee vihdoinkin Kommentit pois päältä artikkelissa Ubisoftin mukaan Prince of Persia -uusinto etenee vihdoinkin

Prince of Persia: The Sands of Time Remake

Ubisoftin vaikeuksista kärsinyt : The Sands of Time Remake on saanut positiivisen päivityksen.

Kustantaja jakoi uutisen X:ssä juhlistaakseen alkuperäisen pelin 20-vuotispäivää. Päivitys on lyhyt ja hieman epämääräinen, mutta se on ainakin merkki siitä, että Montrealin tiimissä todellakin tapahtuu.

”Kuten tiedätte, intohimoinen tiimimme @UbisoftMTL:ssä uudelleenkuvittelee tätä legendaarista tarinaa”, päivitys sanoo, ”ja olemme iloisia ilmoittaessamme, että projekti on saavuttanut tärkeän sisäisen virstanpylvään, ja kehitys etenee.”

Uutisoimme jo kauan sitten projektin viivästymisestä, jolloin kehittäjä ei antanut uutta julkaisupäivää projektille. Pelin oli sunnitelmien mukaan tarkoitus ilmestyä tammikuussa 2021. Prince of Persia -projekti koki kuitenkin viivästymisen, sillä pelin traileri sai julkistuksessa pelaajilta negatiivisen vastaanoton, joka oli yksi syistä, miksi kehittäjät päättivät viivästyttää tulevaa peliä. Studio kertoikin haluavansa lisää aikaa pelin viimeistelyyn, jotta se vastaisi tämän päivän pelien tasoa.

-pelin on tarkoitus ilmestyä :lle sekä PlayStation 4– ja Xbox One -konsoleille.

Gabe Newell vetäytyi pelinkehityksestä – syynä yllättävä ongelma: liikaa myötäilijöitä Kommentit pois päältä artikkelissa Gabe Newell vetäytyi pelinkehityksestä – syynä yllättävä ongelma: liikaa myötäilijöitä

Peliyhtiö tunnetaan monista klassikoistaan, mutta kulissien takana yksi sen keskeisistä hahmoista teki aikoinaan yllättävän päätöksen. Yhtiön perustaja vetäytyi aktiivisesta pelinkehityksestä -pelin jälkeen, eikä syynä ollut väsymys tai kiinnostuksen puute, vaan päinvastoin työympäristön dynamiikka.

Portal 2:n pääsuunnittelijana toiminut Josh Weier kertoo, että Newell halusi aidosti olla osa tiimiä ja ideoida yhdessä muiden kanssa. Ongelmana oli kuitenkin hänen asemansa ja harva uskalsi olla eri mieltä. Kun pomo ehdotti jotain, vastaus oli usein myöntävä nyökkäys, vaikka tarkoitus olisi ollut käydä avointa ja luovaa keskustelua.

Tilanne johti siihen, että Newell koki yhteistyön vaikeaksi. Hän ei halunnut ympärilleen “kyllä-ihmisiä”, vaan tiimin, joka haastaisi ajatuksia ja kehittäisi niitä eteenpäin. Kun tämä ei toteutunut, hän päätti ottaa etäisyyttä suoraan kehitystyöhön ja siirtyä enemmän taustalle.

Ajoitus osui aikaan, jolloin Valve oli huipulla. oli jo vakiinnuttanut asemansa klassikkona, ja kasvoi nopeasti -pelaamisen jättiläiseksi. Juuri tällainen menestys saattoi kuitenkin tehdä Newellin haastamisesta entistä vaikeampaa.

Nykyään Newellin rooli onkin enemmän valvova ja ohjaava kuin suoraan kehitykseen osallistuva. Tarina toimii muistutuksena siitä, että luovassakin työssä liiallinen arvovalta voi kääntyä itseään vastaan ja joskus parhaat ideat syntyvät nimenomaan eriävistä mielipiteistä.