Urheiluteknologiaan ja peleihin keskittynyt StatusPRO on solminut sopimuksen National Football League (NFL):n kanssa NFL -aiheisen pelin tuottamisesta VR-laitteille.
Suomalainen peliala päättää vuoden hurjassa iskussa. Marraskuu ja joulukuu ovat tuoneet pöytään niin uusia julkaisuja, testivaiheeseen edenneitä projekteja kuin merkittäviä pelialan yritysliikkeitä. Kotimaiset studiot näyttävät olevan yhtä aikaa sekä kunnianhimoisia että kekseliäitä ja tulosta syntyy.
Kuukauden aikana julkaistiin koko kirjo pelejä retrohenkisestä Desert Race Adventures -ralliseikkailusta aina visuaalisesti tykittävään Sektori-toimintapeliin. Indie-kehittäjät pitävät pintansa, ja esimerkiksi Glitch Hammer Games päästi jättirobotit vapaaksi Get Colossalin alfatestissä, kun taas Boom Karts vaihtoi vaihteen VR-maailmaan saapumalla Meta Questille. Myös avaruudessa tapahtuu, sillä pitkään kehitetty Reentry-simulaattori ja tähtivakoojaksi vievä Interstellar Espionage Inc. täydensivät julkaisulistaa.
Yrityspuolella sosiaalisen pelaamisen parissa tunnettu Social First laajensi reviiriään ostamalla pelisisältöjen kauppapaikan GamerPay.gg:n. Kauppapaikka pyörittää Counter-Strike 2:n skinikauppaa, jonka globaalit volyymit liikkuvat yli miljardissa eurossa. Kauppa laajentaa suomalaisstudion toimintaa turvallisen digitaalisen kaupankäynnin suuntaan.
Oulusta kuului myös isoja uutisia. Ephemeris-avaruusstrategiapeli sai yli 130 000 euron EU-rahoituksen. Tuki vauhdittaa pelin kehitystä kohti ensimmäistä julkaisua. Kyseessä on kunnianhimoinen 4X-strategiapeli, joka lupaa reaaliaikaisia taisteluita kolmiulotteisessa avaruudessa, ei ihan pikkuprojekti yhdelle kehittäjälle.
Lisäksi Netflixin omistama Next Games esitteli kerralla neljä uutta peliä osana Game Night -kokonaisuutta. Mukana on televisiolla pelattavia seurapelejä sekä pulmapelivalikoima, joka yhdistää viihdejätin sarjat ja elokuvat uuteen pelilliseen muotoon. Näitä ovat Boggle Party, Pictionary: Game Night ja Party Crashers: Fool Your Friends.
Kaupungeista kiinnostuneille riittää myös hyviä uutisia. Tamperelainen Iceflake Studios ottaa vuodenvaihteessa vastuulleen koko Cities: Skylines -pelisarjan kehityksen. Kollegoiden käsissä aiemmin ollut kaupunkirakentelun ykkösnimi jatkaa näin suomalaisvoimin ja vieläpä kotikaupungissaan.
Suomen pelialalla ei siis hiljene edes joulukuussa. Jos tahti pysyy tällaisena, ensi vuodesta on tulossa vähintään yhtä vauhdikas.
Assetto Corsa Rally on uusi rallisimulaattori, jonka on kehittänyt Supernova Games Studios yhdessä Kunos Simulazionin kanssa. Peli rakentuu päivitetyn fysiikkamallin ja Unreal Engine 5 -teknologian varaan. Early Access on saatavilla PC:lle ja tavoitteena on ollut tuoda tarkka ralliajo osaksi laajaa simulaatiosarjaa.
Early Accessin sisältö
Ensimmäisessä versiossa on kymmenen lisensoitua autoa eri vuosikymmeniltä. Mukana on etu-, taka- ja nelivetomalleja. Ajotuntuma eroaa selvästi kaluston mukaan.
Ajettavia erikoiskokeita on neljä. Kaksi niistä sijaitsee Alsacessa ja kaksi Walesissa. Ne ovat laserskannattu oikeiden osuuksien pohjalta ja sisältävät yhteensä noin 33 kilometriä ajettavaa tietä. Mukana on useita pelimuotoja, kuten yksittäiset pätkät, ralliviikonloput, vapaaharjoittelu ja verkon tulostaulut.
Ensivaikutelmat pelaajilta
Ensimmäisissä pelaajien arvosteluissa sitä pidetään visuaalisesti vahvana, mutta ajotuntuman koetaan olevan vielä keskeneräinen. Rattiohjaus tuntuu monen mielestä kevyeltä, eikä tienpintaa tunnu selvästi, vaikka asetusten säätäminen auttaa jonkin verran. Sekä tarmac- että sorapinnalla pidon sanotaan olevan arvaavaa, ja eri vetotapojen erot jäävät vielä vähäisiksi. Sääolosuhteiden vaikutuksia on myös vaikea huomata, ja vauriot näyttäytyvät lähinnä kosmeettisena. Silti yleinen odotus on, että tulevat päivitykset parantavat peliä merkittävästi.
Mitä on peliin on tulossa tulevaisuudessa?
Kehittäjien mukaan Early Accessin aikana peliin lisätään uusia erikoiskokeita, autoja, parannettu kartanlukija, uusia pelimuotoja ja erillinen rallikoulu. Myöhemmin luvassa on myös VR-tuki. Pelin ajomallia aiotaan säätää palaute huomioiden, ja erityisesti pidon ja voimapalautteen kehittäminen on keskeinen osa jatkokehitystä.
Hinta ja saatavuus
Assetto Corsa Rally Early Accessin virallinen hinta on 29,99 euroa ja peli on parhaillaan -20 % alennuksessa. Julkaisun yhteydessä on tarjolla alennus. Saatavilla on myös paketti, jossa mukana on myös Assetto Corsa EVO -peli.