Vampire: The Masquerade -maailma muuntuu elokuvaksi ja sarjaksi Kommentit pois päältä artikkelissa Vampire: The Masquerade -maailma muuntuu elokuvaksi ja sarjaksi

Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2

Parhaillaan kehitteillä olevan ja useaan otteeseen viivästyneen Vampire: The Masquerade — Bloodlines 2 -pelin maailma on saamassa oman elokuvan ja tv-sarjan.

Varietyn julkaiseman artikkelin mukaan projektiin on kiinnitetty tuottaja-käsikirjoittaja Christine Boylan (The Punisher). Tuotantotalo Hivemind (The Witcher, The Expanse) tulee vastamaan tulevien World of Darkness -maailmaan sijoittuvien elokuvien ja sarjojen tuotannosta.

World of Darkness sai alkunsa vuonna 1991 Vampire: The Masquerade -lautapelistä. Sittemmin on julkaistu samaiseen maailmaan sijoittuvia spinoffeja kuten Werewolf: The Apocalypse ja Mage: The Ascension.

Vampire: The Masquerade – Bloodlines -videopeli ilmestyi alunperin vuonna 2004 ja jatko-osan piti ilmestyä alunperin jo vuonna 2020. Sittemmin julkaisua on lykätty useaan otteeseen ja näillä näkymin julkaisu jyvittyisi ensi vuoden puolelle. Tuloillaan on myös samaiseen pelimaailmaan sijoittuva battle royale -peli.

Geralt saapuu Sword of Convallariaan – valkoinen susi valmiina taisteluun Kommentit pois päältä artikkelissa Geralt saapuu Sword of Convallariaan – valkoinen susi valmiina taisteluun

Witcher-fanit huomio! Sword of Convallaria saa uuden erikoisvarustuksen, kun “The White Wolf” -Geralt of Rivia -skin julkaistaan 28. marraskuuta iOS:lle, Androidille ja PC:lle Steamissä. XD-studion kehittämä vuoropohjainen strategiaroolipeli tuo nyt pelaajien ulottuville legendaarisen noituri Geraltin, valmiina kohdata petoja ja vihollisia.

Skinin myötä Sword of Convallariaan tulee paitsi visuaalista ilotulitusta, myös pelillistä syvyyttä. Geraltin ikoniset aseet ja tyyli tuovat strategiapeliin tutun Witcher-tunnelman ja houkuttelevat niin sarjan konkareita kuin uusia pelaajia.

Pelaajat voivat pian varustaa sankarinsa valkoisen suden hahmolla ja viedä taistelunsa täysin uudelle tasolle. Skin on saatavilla kaikilla alustoilla, ja sen odotetaan lisäävän peliin sekä näyttävyyttä että taktista syvyyttä.

Sword of Convallaria yhdistää turn-based-strategian ja roolipelin elementit, ja uusi Geralt-skin tekee pelikokemuksesta entistä eeppisemmän. Nyt kannattaa siis virittää taistelustrategiat kohdilleen ja valmistautua kohtaamaan pelin petoja Geraltin voimin.

Witcher-veteraani linjaa: tekoäly voi auttaa, muttei korvata ihmisiä Kommentit pois päältä artikkelissa Witcher-veteraani linjaa: tekoäly voi auttaa, muttei korvata ihmisiä

Entinen CD Projektin luottotekijä Konrad Tomaszkiewicz puhuu tekoälyn käytöstä pelinkehityksessä suoraan ja yllättävän rennosti. Antamassaan haastattelussa hän kertoo, että hänen uusi studionsa Rebel Wolves hyödynsi tekoälyä The Blood of Dawnwalker -roolipelin kehityksessä, mutta vain testausvaiheessa ja vain siksi, että ääniraidat kannattaa kuulla ajoissa.

Käytännössä AI tuotti väliaikaisia ääninäytteitä, jotta pelitiimi pystyi hahmottamaan, miten dialogi toimii käytännössä. Kun tarina alkoi olla kasassa, mukaan kutsuttiin oikeat näyttelijät. Tomaszkiewiczin mukaan tämä on tekoälyn järkevää käyttöä, ei sen enempää.

Hän korostaa, ettei pidä tekoälyä vihollisena, mutta nykyisessä muodossaan se ei hänen mielestään ole työkalu, joka voisi korvata luovan työn tekijät. Hän vertaa AI:ta Google Translateen, kätevä apulainen, muttei mikään varsinainen taiteentekijä.

En usko, että pelit, jotka tehdään pelkästään tekoälyllä, voivat koskaan tuntua eläviltä. Niistä puuttuu sielu. – Tomaszkiewicz kommentoi.

Tomaszkiewicz tietää mistä puhuu, sillä hän työskenteli CD Projektilla yli 17 vuoden ajan, muun muassa The Witcher-sarjan ja Cyberpunk 2077:n parissa, edeten lopulta koko pelikehityksen varajohtajaksi. Vuonna 2022 hän perusti Rebel Wolves -studion, joka sai nopeasti sijoitusta NetEaselta.

Uusi studio painottaakin, että tekoäly on työkalu, mutta luovuus syntyy edelleen ihmisistä.