Green Hell (PS4)
En minä aikaisemmin tiennyt miten ayahuascaa tehdään. Se oli kuitenkin silloin ja nyt on nyt. Toki piti tarkistaa valmistetaanko ainetta noin ja aika lailla asia on niin. Tulen teko on myös kompleksimpi prosessi. Se tarvitsee lankun, tikun ja kuivia lehtiä sytykkeeksi, jotka yhdistellään ennen valmistamista repussa. Tässähän ei ole pelattavuuden kannalta järjen hiventä, koska prosessi on aivan kriittinen ja aivan järjettömän monimutkainen, mutta sen jälkeen muistan että pelin kehittänyt Creepy Jar on Puolasta, joka on tällä hetkellä pseudogenren jota käytetään pelkällä rakkaudella, eli eurojankin, keskeisimpiä kehittäjämaita. Eurojank on termi joka koskee useimmiten Greedfallin tai varhaisempien Witcherien kaltaisia roolipelejä, jossa valtava kunnianhimo yhdistyy vähän amerikkalaisia megayhtiöitä pienempiin resursseihin.
Lopputuloksena on usein hiukan vähemmän reunoilta hiottu mutta hyvin usein suuremmalla suosiolla olevia jenkkiserkkujaan omaperäisempi ja kiinnostavampi kokonaisuus. Eurojankiksi voidaan laskea myös lukuisat simulaattorit, jossa pyritään usein jäljentämään todellisuutta aika usein pelattavuuden ja immersion hinnalla, josta rekka- ja maataloussimulaattorit lienevät ensimmäisten joukossa. Peleillä on varsin laaja ja omistautunut fanikunta (esimerkiksi meikä).
Vihdoinkin konsolille
Kyseessä on jo pari vuotta vanha peli, mutta peli on vastikään ilmestynyt konsoleille, johon tämäkin arvio kohdistuu. PS4-versiossa hiirtä jää kaipaamaan etenkin rakentaessa, mutta sohvalla pelaamisen mukavuus tuo oman lisäarvonsa siihenkin.
Green Hellin rakennusmoodi muistuttaa hieman The Forestin omaa, mutta on vielä kömpelömpi tuomaan sitä todellista selviytymisen tuntua. Tämä ei ole huono asia, jonka My Summer Car aikanaan osoitti. Hankala ja kömpelö voi olla myös hauskaa, varsinkin silloin kun sillä palvellaan realismia. Tai sillä laitetaan pelaajaa tiukkaan paikkaan siksi koska voidaan.
Viidakossa on aivan hitosti vaarallisia asioita. Siellä on hämähäkkejä, käärmeitä, iilimatoja. Edes vettä ei voi juoda keittämättä ellei välttämättä halua sisäloisia. Jos ei mitään muuta, niin ainakin peli opettaa todella rankasti mitä se return to monke käytännössä tarkoittaisi. Ja se on kivaa. Aivan hiton kivaa. Tokihan peliä joutuu aloittamaan kerta toisensa jälkeen alusta, varsinkin alkuvaiheessa, mutta ymmärrys siitä että tulee paremmaksi askel askeleelta saa palaamaan uudelleen vihreään helvettiin, ja yhdistellessään eurojankille ominaista tarpeetonta (toim. huom. tarpeellista) monimutkaisuutta selviytymispelin muutenkin tiukkaan elämänlangoista kiinni pitämiseen saadaan aikaiseksi niin tiukka paketti, että tämän parissa saa yllättävän paljon irti.
