YouTube poistaa tuhansia vihapuheita ja salaliittoteorioita sisältäviä tilejä Kommentit pois päältä artikkelissa YouTube poistaa tuhansia vihapuheita ja salaliittoteorioita sisältäviä tilejä

Vihapuheet, salaliittoteoriat, valkoisen ylivallan puolestapuhuminen ja muut haitalliseksi YouTuben leimaamat tilit saavat huutia, kun videotoistojätti kävi uudelleen läpi sääntöjään vihaa sisältävästä sisällöstä. Esimerkiksi natsi-ideologian ihannointia ja vaikkapa 9/11 iskun kieltäviä videoita ei enää tulla palvelussa näkemään. Kaikki sisältö, mikä syrjii ikää, sukupuolta, rotua, kastia, uskontoa, seksuaalista suuntautumista tai ikääntymistä tullaan poistamaan.

Tämä ei kuitekaan käy hetkessä, sillä käyttäjätilejä pitää kuitenkin käydä seulan läpi. Tämän työn arvellaan kestävän useita kuukausia. Kuitenkin jotkut yllä esitettyihin luonnehdintoihin osuvat sivut saavat jäädä, sillä ne voivat olla hyödyllisiä esimerkiksi tutkijoille. Sensuuri ei myöskään iske videoihin, mitkä vastustavat näitä haitalliseksi leimattuja asioita.

Yksi alue on yrittää estää haitallisen sisällön tuottajia saamasta mainosrahaa ja kanavat mitkä jatkuvasti hinkkaavat sääntöjä vastakarvaan tulevat poistumaan yhteistyökumppanien ohjelmasta.

myös muuttaa algoritmiaan löytämään haitallisia videoita, mihin kuuluvat myös ihmeparannushuijaukset, lättänän maan saarnaajat ja estää niitä näkymästä seuraavaksi toistettujen videoiden listalla. Samalla myös kannustaen arvovaltaisempia käyttäjätilejä tiedottamaan ihmisiä kyseisten sivujen vääreellisestä informaatiosta ja huijaustarinoista.

Järjestelmää on jo kokeiltu Isossa-Britanniassa hyvin tuloksin. Vuoden loppuun mennessä se otetaankin käyttöön muissakin maissa samalla kun algoritmia säädetään entistä tehokkaammaksi. Sehän on itsestään selvää, että maailman suurimmaksi paisunut alusta minne kuka tahansa voi lähettää melkein mitä tahansa muuttuu käyttäjien näköiseksi alustaksi.

Meemien ja musiikin takana on hyvä alusta salaliittoteorioille ja vihapuheelle. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta myös mielipiteen välittäjällä on oikeus olla niitä mielipiteitä näyttää. Toisaalta on ollut hyvä, että YouTubea on käytetty alustana näillekin videoille, sillä nyt ne siirtyvät muualle, ja mitä vahinkoa ne siellä tekevät ja kenelle? Mistä alustasta tulee vihan, rokotuksenvastaisuuden, ihmeparantajien ja foliohattujen luvattu maa?

Lähde: Independent

Stream & Chill – nämä syyskuun suoratoistolisäykset kannattaa ottaa haltuun Kommentit pois päältä artikkelissa Stream & Chill – nämä syyskuun suoratoistolisäykset kannattaa ottaa haltuun

Syyskuun sarjasuositukset sinulle, jolla on valinnan vaikeutta

Binge-watchaus (binge-watching), eli putkikatselu, on nykypäivänä yhtä arkipäiväistä kuin oman kissan etsintäkuuluttaminen sosiaalisen median paikkakuntafoorumeilla, mutta mistä tietää, mikä sarja on seuraavaksi katsottava mestariteos sarjojen saralla? Alta voit katsoa potentiaaliset ideat, mitä kelpaa syysillassa katsella kynttilänvalossa.

The Wheel Of Time – kausi 2 (Prime Video)

Julkaisu 1.9.2023

Robert Jordanin tunnetuimpaan fantasiakirjasarjaan perustuvan TV-sovituksen toisella kaudella nöyrä maalaispoika Rand al'Thor (Josha Stradowski, Gran Turismo) saa tietää olevansa uudestisyntynyt lohikäärme (The Dragon Reborn) – vaarallinen historiallinen hahmo, jonka on määrä pelastaa maailma, tai tuhota se. Voimakkaista velhoista koostuvan armeijan, joka epätoivoisesti koittaa suojella Randia Pimeän voimilta, on otettava huomioon hänen kasvavat voimansa ja piilevä hulluutensa.

Showpainijat (Netflix)

Julkaisu 13.9.2023

Dokumenttisarjassa legendaarisen showpainijärjestön uudet omistajat ja nousevat tähdet yrittävät jättää jälkensä maailmaan myös kehän ulkopuolella.

I Am Groot – Kausi 2 (Disney+)

Julkaisu 6.9.2023

Kujeileva oksanpätkä palaa pahanteon pariin ”I Am Groot” -sarjan toisella kaudella. Tällä kertaa Baby Groot löytää itsensä tutkimasta universumia ja sen ulkopuolella tapahtuvaa, matkatessaan Guardiansin avaruusaluksissa. Hän kohtaa kasvotusten—tai nenästä nenään—uusia ja värikkäitä olentoja sekä ympäristöjä. Vin Diesel palaa Grootin äänenä viidessä täysin uudessa lyhytelokuvassa..

Sex Education – Kausi 4 (Netflix)

Julkaisu 21.9.2023

Netflixin suosittu Sex Education tule päätöksen neljännellä kaudellaan. Sex Education on Laurie Nunnin luoma brittiläinen komediasarja, jonka koko ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin tilausvideopalvelu Netflixissä 11. tammikuuta 2019. Sarja keskittyy Otis Milburnin elämään, jonka äiti on seksiterapeutti.

The Continental: From the World of John Wick (Prime Video)

Julkaisu 22.9.2023

Kolmiosainen The Continental: From the World of John Wick johdattaa katsojat suoraan John Wick -universumin keskipisteeseen, legendaariseen salamurhaajien hotelliin, The Continentaliin. Sarjassa seuraamme 1970-luvun helvetillisen New Yorkin tapahtumia nuoren Winston Scottin näkökulmasta, jossa hän kohtaa menneisyytensä varjot, jotka hän jo luuli jättäneensä taakseen. Winston kulkee vaarallisen polun hotellin salaperäiseen alamaailmaan, pyrkien kaappaamaan vallan – ja lopulta nousemaan valtaistuimelle.

Castlevania: Nocturne (Netflix)

Julkaisu 28.9.2023

Castlevania: Nocturne on tuleva amerikkalainen aikuisille suunnattu animoitu pimeän fantasiatoiminnan suoratoistotelevisiosarja, jonka on luonut ja kirjoittanut Clive Bradley ja jota johtaa tuottaja Kevin Kolde Netflixille.

A Time Called You (Netflix)

Julkaisu 8.9.2023

Surun murtama nainen siirtyy maagisesti ajassa taaksepäin vuoteen 1998 ja tapaa miehen, joka muistuttaa erehdyttävästi hänen edesmennyttä poikaystäväänsä.

Syyskuun elokuvasuositukset

Jos taasen sarjojen haltuun ottaminen ei nappaa, alta voit katsastaa suosituksemme syyskuun elokuvatarjonnastakin. Alla muutama mielenkiintoinen listaus, jotka tulevat digitaalisesti myyntiin, vuokrattavaksi tai suoratoistettavaksi syyskuun sateiden aikana.

Barbie (Youtube, mahdollisesti myös muut digitaaliset myyntialustat)

Julkaisu 12.9.2023

Barbie tuskin tässä vaiheessa esittelyitä kaipaa. Ja iloksemme sen voikin ostaa jo ensimmäisestä digitaalisesta palvelusta alkaen 12.9. Ja siihen ei muuten enää ole pitkä aika!

The Little Mermaid (Disney+)

Julkaisu 6.9.2023

on lisännyt valikoimaansa uuden version klassisesta piirretystä elokuvasta ”Pieni merenneito” (The Little Mermaid). Tämä uudelleenkuvattu versio on osa Disneyn suuntausta, jossa vanhoja animaatioelokuvia herätetään henkiin live-action formaatissa, eli näytelmäelokuvina.

Sonic The Hedgehog 2 (Netflix)

Julkaisu 8.9.2023

Sonic the Hedgehog 2 on jatko-osa vuonna 2020 ilmestyneelle ”Sonic the Hedgehog” -elokuvalle. Ensimmäinen elokuva oli menestys sekä kriitikoiden että katsojien keskuudessa, ja se perustui suosittuun videopelisarjaan, joka alkoi 1990-luvulla.

Once Upon a Crime (Netflix)

Julkaisu 14.9.2023

Punahilkka lähtee Tuhkimon kanssa kuninkaallisiin tanssiaisiin ja löytää itsensä keskeltä mysteeriä. Onnistuuko hän selvittämään tapauksen ennen keskiyötä?

Metriä sekunnissa (Prime Video)

Julkaisu 2.9.2023

Marien elämä mullistuu, kun hän – hieman vastahakoisesti – muuttaa Kööpenhaminasta Länsi-Jyllannin Vellingiin, koska hänen elämänsä rakkaus Rasmus on saanut töitä kansanopiston opettajana. Rasmus pääsee heti mukaan kansanopistoelämään, mutta Marielle Velling aiheuttaa kulttuurishokin. Hän sijoittaa sanatulvansa kerran toisensa jälkeen väärin ja oppii, ettei kuulu paikallisten joukkoon. Pikkuhiljaa hän alkaa kuitenkin kuunnella enemmän kuin puhua ja oppii, että ehkä Velling on sittenkin hänen paikkansa – ja että hänellä itselläänkin on kirjepalstan myötä pienelle yhteisölle jotain annettavaa.

Päät räjähtävät Sniper Ghost Warrior Contracts 2:ssa Kommentit pois päältä artikkelissa Päät räjähtävät Sniper Ghost Warrior Contracts 2:ssa

Artikkelikuva

Sniper Ghost Warrior Contracts 2 (PC)

7.1 / 10
Hyvää Tarkka-ammunta on hauskaa ja palkitsevaa. Huonoa Jähmeää lähitaistelua ei voi välttää. Peli maksaa liikaa ollakseen niin lyhyt. Yleisesti Sniper Ghost Warrior Contracts 2 on maukas hiukopala pitkän kantaman laukauksia ja paljastumisen pelkoa. Pelin ongelmilta haluaa melkein sulkea silmänsä.

CI Gamesin likimain sadas peli, (4.6.2021), menee kuin kuumille kiville, ja sen pelivideot keräävät :ssa satoja tuhansia katselukertoja. Mullistava uutuus pelisarjan aiempiin osiin verrattuna – jos joku niitä nyt on pelannut – on ultrapitkien matkojen laukaukset. Taktisen ammunnan ja hiiviskelyn ystävillä on tänä kesänä muita hauskempaa.

Öljymarkkinat ovat uhattuina, joten Lähi-itä täytyy pelastaa

Contracts 2:sen niukka kehyskertomus on vain tekosyy toiminnalle. Keksitty Kuamarin valtio Lähi-idässä uhkaa epävakaudellaan öljymarkkinoita, ja paikalle lähetetään tietenkin amerikkalainen yhden miehen armeija. Itsetietoinen ironia jatkuu tarinan loppukäänteessä, mutta sitä odotellessa tulee rei'ittää joukko hölmöjä vihollisia.

Pelissä on mukiinmenevät grafiikat, huomaamaton musiikki ja sopivasti vaihtelua tarjoavat tehtäväkartat. Karttasuunnittelu on parhaimmillaan massiivisessa ”Mount Kuamarissa”, jossa pitää muun muassa pysäyttää vesipumppaamon toiminta ja laskeutua massiivisen bunkkerin maanalaiseen verkostoon.

Puoliavoimen maailman koodauksessa on säästelty. Esimerkiksi kiipeäminen onnistuu vain harvoista paikoista, ja lopun edestä saa hämmästellä -pelimoottorille tyypillistä liukastelua maaston reunoilla. Kiipeämispaikat löytyvät tosin nappia painamalla eräänlaisessa virtuaalitilassa, mikä on näppärä keino toteuttaa helppopääsyinen kartta pienellä budjetilla.

Tappaminen on mukavaa – ainakin kaukaa

Tarkka-ammunta on parhaimmillaan riemastuttavan palkitsevaa. Pidemmän kantaman laukauksissa pitää ottaa huomioon sekä tuuli että etäisyys kohteeseen. Mikään simulaattori peli ei yritä olla, joten esimerkiksi ilmankosteuden ja maapallon pyörimissuunnan voi suosiolla unohtaa. Onnistuneen laukauksen tunnistaa toisinaan hidastusanimaatiosta, jossa seurataan luodin matkaa vihollisen aivoihin ja sieltä lihaa ja verta purskahtaen ulos. Kun ammut liikkuvaa kohdetta 1,5 kilometrin päässä ja hidastus ilmestyy ruutuun, niin hymynkare nousee väkisinkin huulille.

Pelissä on pakko mennä myös lähietäisyydelle, ja silloin on vähemmän aihetta juhlaan. Vihollista kannattaa osua päähän, koska muut ruumiinosat imevät lyijyä kuin sienet. Samalla tietysti paljastut. Contracts 2:ssa paljastuminen tarkoittaa, että kaikki lähitienoon viholliset tietävät tarkalleen, missä pusikossa ryömit. Paljastuminen tuntuu aluksi tapahtuvan melko sattumanvaraisesti, mutta sen sisäistä logiikkaa alkaa ymmärtää pelin edetessä.

Viholliset osuvat kuolettavan tarkasti rynnäkkökivääreillään, vaikka kilometrin päästä – millä tahansa vaikeustasolla. Pelaaja yritetään täten ohjata pysymään piilossa. Vitsit ovat kuitenkin vähissä, kun autosave aktivoituu paljastumisen jälkeen. Vaihtoehtoina on ramboilla kuin puolijumala tai etsiä piilopaikka ja hakea lisää kahvia.

Kivien heittelyä ja hyödyttömiä vempaimia

Vihollisalueiden kiikarointi ja edes jonkinlainen toimintasuunnitelma maksavat itsensä korkoineen takaisin. Etenkin pitkän kantaman tehtävät ovat pulmapelejä, jossa kohteet kannattaa tappaa oikeassa järjestyksessä. Hälytyksen välttämiseksi pitää toisinaan keksiä tapoja kiinnittää vihollisten huomio toisaalle. Sillä on merkitystä, tapatko vihollisen keskelle tietä, josta hänet huomataan helposti, vai odotatko parempaa hetkeä.

Usein on helpointa vain kävellä vihollisten ohitse, ja yksi hämäyskeino on heittää kiviä lähistölle. Monissa tapauksissa voi lähes :n (2021) tapaan kävellä aivan vihollisten nenän alta – kunhan ei päästä paljastumismittaria tiksuttamaan huippuunsa. Vihollisten tekoäly on hämmästyttävän tyhmä, sokea ja avuton. Vaikeus tulee siitä, että vihollisia kuhisee kuin muurahaisia. Kun paljastut, vaikka ampumalla ohitse, sokeat saavat näkönsä.

Ongelmistaan huolimatta hiippailu on parhaimmillaan hauskaa. Onnistumiseen vaaditaan juuri sopivasti luovuutta ja suoritusvarmuutta. Seuraavan autosaven saavuttaminen tuntuu ansaitulta.

Vihollisia riittää
Yritäpä ohittaa meidät.

Pelin edetessä on mahdollisuus kustomoida hahmoa ja päivittää aseita. Muutokset ovat pääosin kosmeettisia, mutta hauskana yksityiskohtana on pieni moottori, jolla pääsee köysiratoja taaksepäin. Järeämmillä kivääreillä on helpompi ampua kauas, ja viholliset suostuvat kuolemaan niillä ammuttaessa muillakin kuin pääosumilla. Pelissä on saatavilla myös erilaisia vempaimia. Niistä on hyötyä joissain tilanteissa, mutta esimerkiksi dronea pystyy käyttämään vain harvoin häirintätornien tai puutteellisen kantaman takia.

Pienen budjetin menestystä lypsetään kaksin käsin

on käyttänyt tehokkaasti jokaisen Contracts 2:sen kehitykseen upotetun sentin. Peli sai väitetysti jopa vähemmän rahoitusta kuin edeltäjänsä, mutta lopputulos on silti verrattain tyylikäs. Ja mikä parasta – ruudunpäivitys on sulavaa, välianimaatiot eivät töki, ja bugeja tulee harvoin vastaan. Ero on massiivinen esimerkiksi :ään verrattuna, jonka arvostelin tammikuussa. Peliin on myös vastikään julkaistu ilmainen lisäkartta, Butcher's Banquet, joka lupailee ainakin älykkäämpiä vihollisia. Myös PlayStation 5 -julkaisu lähestyy kovaa vauhtia.

Sniper Ghost Warrior Contracts 2 luottaa arvoonsa. Se maksaa -alustalla 39,99 € ja lisäsisältöä saa 85,52 €:lla esimerkiksi uusien aseiden ja skinien muodossa – siis kymmenen tunnin yksinpelissä käytettäväksi. Erilaiset haastetehtävät tuovat peliin jonkin verran uudelleenpelattavuutta, mutta minuuttitaksa on silti suolainen. Sen verran hauskasta pelistä on kuitenkin kysymys, että se kannattaa muistaa poimia, vaikka Steamin joulualeista.