Battlefront 2 saa uuden monipuolisen planeetan Kommentit pois päältä artikkelissa Battlefront 2 saa uuden monipuolisen planeetan

Star Wars Battlefront II Felucia

Kuten muutkin vastaavat planeetat, tuleva Felucia on jaettu useaan eri alueeseen missä viidessä eri command pointissa on oma teemansa. Julkaisupäivä on tähdätty syyskuun 25. päivään.

Felucian kylät lähestulkoon sulautuvat ympäröivään maastoon. Kylän puolustajat haluavat ottaa hyödyn suojasta ja korkeuseroista.

Maan syövereissä kitojaan aukovat Sarlaccit ovat pelättyjä olentoja. Vaikka tälle alueelle ei ole ennen uskaltauduttu vapaaehtoisesti, on se nyt konfliktialuetta separatistien ja ja klooniarmeijan välillä.

Feluciassa maatalous on tärkeää, joten yksi alueista on farmi. Idylliset viljelemisen ajat ovat ohi, sillä alue on nyt sodan pommittaja taistelumaa. Alue on suhteellisen avoin ja laaja.

Luolastoverkostojen keskelle kätkeytyy yksi komentopiste.

Suolla, vaikka onkin maastona avoin, on lukuisasti suojaa eri taistelutantereen varusteista.

Vaikka Felucia onkin ympäristöiltään kaunis, se on myös vaarallinen. Uhkia ovat muunmuassa räjähtävät sienet ja myrkkykaasut. Joskus myös ilmatilassa voi havaita Felucian rippereitä ja mantoja!

Uusi Battlefield panostaa täysillä tuhoon – räjähdysten keskellä syntyy uusia pelitapoja Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi Battlefield panostaa täysillä tuhoon – räjähdysten keskellä syntyy uusia pelitapoja

-sarjan tunnusmerkki – massiivinen ympäristön tuhoutuminen – on saamassa uuden, entistä kunnianhimoisemman ulottuvuuden seuraavassa pelissä. esitteli tuoreessa Battlefield Labs Community Update –julkaisussa ja ennakkovideolla, miten pelaajat voivat muovata taistelukenttää kirjaimellisesti omien räjähteidensä voimalla.

Pre-alfa-videolla nähdään, kuinka rakennuksen seinä romahtaa räjähdyksen voimasta ja paljastaa uuden kulkureitin. Pelaajat voivat murtaa seiniä, ampua tiensä esteiden läpi ja käyttää syntynyttä raunioita suojanaan. Tarkoituksena on antaa pelaajalle vapaus luoda, tuhota – ja ennen kaikkea yllättää vastustaja.

DICE kertoo rakentavansa tuhoutumista selkeän visuaalisen ja äänellisen kielen varaan, jotta pelaajat tietävät, mitä voi hajottaa ja miten. Räjähteet, mutta myös luodit, jättävät jälkensä rakenteisiin, ja pelimaailma reagoi dynaamisesti tekoihin.

Rakennamme tuhosta keskeisen osan Battlefield-kokemusta. Tavoitteenamme on luoda intuitiivinen, hauska ja palkitseva peliympäristö, jossa voit todella muokata ympäristöäsi. – DICE kertoo.

Tämä ”” -lempinimellä kulkeva peli sijoittuu nykyaikaiseen ympäristöön, ja sen julkaisua odotetaan :n tilikauden 2026 aikana – eli huhtikuun 2025 ja maaliskuun 2026 välillä. Tarkka päivämäärä ei ole vielä tiedossa, mutta yksi asia on varmaa: DICE panostaa tällä kertaa kunnolla tuhon estetiikkaan ja pelimekaniikkaan.

Tältä näyttää tulevan Battlefield 2042 -pelin Portal -pelitila – katso esittelyvideo Kommentit pois päältä artikkelissa Tältä näyttää tulevan Battlefield 2042 -pelin Portal -pelitila – katso esittelyvideo

Battlefield 2042

EA ja ovat julkaisemassa odotettua 2042 -peliä marraskuun 19. päivä ja nyt pelin täysin uudesta Portal -pelitilasta on saatu uusi esittelyvideo.

Portal -pelitilassa pelaajat voivat palata aiempien Battlefield -pelien kuten , sekä tuttuihin taisteluihin ja muokata niitä myös oman maun mukaan.

Varsinaisia omia karttoja pelitilassa ei voi tehdä, mutta pelaajat voivat sekoittaa uuden sotilaita, aseita sekä ajoneuvoja aiemmin mainittujen pelien tutuilla kartoilla 128 pelaajan voimin.

Pelistä löytyy myös Hazard Zone -pelitila, joka muistuttaa Hunt: Showdown -peliä. Pelaajien pitää taistella joukkueina toisiaan vastaan varastaakseen tietoja ja pakenemalla alueelta elävänä. Luonnollisesti pelistä löytyy myös battle royale -pelitila Firestorm.

Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa pelissä maailma on tuhon partaalla. Puhtaasta vedestä, ruoasta ja energiasta on pulaa ja useat maat ovat luhistuneet. Pelaajat omaksuvat Spesialistien roolin, joilla jokaisella on ominaiset piirteet ja erikoisuudet. Hahmojen varustusta ja aseistusta pystyy muokkamaan.

Battlefield 2042 ilmestyy marraskuun 19. päivä , , ja S sekä -konsoleille sekä PC:lle. Edellisellä konsolisukupolvella pelaajien määrä on rajoitettu 64 pelaajaan.