Dead Island 2 -peli ilmestyy ensi vuonna – Amazon lipsautti Kommentit pois päältä artikkelissa Dead Island 2 -peli ilmestyy ensi vuonna – Amazon lipsautti

Dead Island 2

Näyttäisi siltä, että kovasti odotettu Dead Island 2 -peli saattaisi ilmestyä ensi vuoden puolella. Vuodon taustalla on Amazon -kauppapaikka, jonka tuotesivun kautta vuoti tarkempia tietoja tulevasta pelistä.

Sivun mukaan pelin on määrä ilmestyä PC:lle ja uuden sukupolven konsoleille helmikuun 3. päivä. Tulossa on myöskin erityinen Day One Edition -versio. Aiemmin pelin julkaisija on vakuutellut että peli on edelleen kehitteillä.

Dead Island 2

Tuotesivulta saatiin myös osviittaa tulevan pelin tarinasta. Sen mukaan Yhdysvaltain armeija on määrännyt Kalifornian alueen karanteeniin ja zombit ovat vallanneet kadut. Pelissä yhdistyvät ensimmäisen pelin lähitaistelu, toiminta sekä roolipelaaminen.

Dead Island 2 lanseerattiin alunperin jo vuonna 2014, mutta sen kehitystyö ei ole ollut helpoimmasta päästä. Peliä kehitti alunperin Yager (Spec Ops: The Line) ja julkaisijana toimi Deep Silver.

Vuotta myöhemmin Deep Silver ilmoitti lopettavansa yhteistyön Yagerin kanssa ja tilalle värvättiin Sumo Digital. Sittemmin peliä on kehittänyt Deep Silverin sisäinen kehitysstudio Dambuster.

Dead Island 2 -pelin on määrä ilmestyä helmikuun 3. päivä PC:lle ja PlayStation 5 sekä Xbox Series X ja S -konsoleille.

Dead Island 3 vihjailee – lisää zombeja tuloillaan? Kommentit pois päältä artikkelissa Dead Island 3 vihjailee – lisää zombeja tuloillaan?

Dead Island -sarja juhlii 14-vuotista taivaltaan, ja samalla saimme ensimmäisen vilauksen tulevasta Dead Island 3:sta. Kehittäjä Dambuster Studios julkaisi Steamissä kuvan ja kommenti: ja seuraava epidemia on jo kypsymässä, mikä vihjaa, että zombeja on tulossa taas.

Alkuperäinen Dead Island sijoittui trooppiselle Banoi-saarelle, ja Dead Island 2 siirsi kaaoksen aurinkoiseen Los Angelesiin. Kuvan perusteella kolmososa sijoittuu todennäköisesti muualle, mutta tarkkaa paikkaa ei vielä paljastettu. Kuvassa näkyvä henkilö matkaa kyydissä, joten huhut Vegasista tai muista vauhdikkaista kohteista pyörivät jo fanien keskuudessa.

Dead Island 2:n kehitys oli pitkä ja kivikkoinen, julkaisua viivästyi kahdeksan vuotta useiden studionvaihdosten ja kehitysongelmien takia. Fanit toivovat, että Dead Island 3:n kohdalla julkaisua ei tarvitse odottaa yhtä kauan.

Dambuster Studiosin mukaan yksityiskohdat pysyvät toistaiseksi salassa, mutta seuraava zombeihin keskittyvä seikkailu on jo työn alla. Nyt jää vain odottaa, milloin ensimmäinen virallinen traileri ja lisätietoja saadaan.

Saints Row -rebootti oli aluksi tarkoitettu pelisarjan jatko-osaksi Kommentit pois päältä artikkelissa Saints Row -rebootti oli aluksi tarkoitettu pelisarjan jatko-osaksi

Saints Row

Vuonna 2022 julkaistu Saints Row -rebootti ei saanut faneilta suurta suosiota, uusi tarina, uudet hahmot ja pehmeämpi tyyli koettiin sarjan hengen vastaisiksi. Nyt verkkoon on kuitenkin noussut kiinnostavia paljastuksia siitä, mitä peli olisi voinut olla ja millainen jatko-osa Saints Row: The Thirdille oli alun perin suunnitteilla.

YouTube-sisällöntuottaja mrsaintsgodzilla21 kertoi vierailustaan Volitionin studiolla jo vuonna 2019, jolloin peli kulki työnimellä Saints Row Cinco. Sen oli tarkoitus jatkaa kolmannen osan tapahtumista, pyyhkiä pois Saints Row 4:n alienihörhöily sekä palauttaa Johnny Gat ja muut alkuperäiset Saintsit takaisin kuvioihin. Tarinan olisi pitänyt viedä jengi Steelportista uuteen kaupunkiin, Santo Ilesoon.

Kehitysvaiheessa mukana oli paljon fanipalvelua, peli olisi ottanut 20 % vaikutteita Saints Row 3:sta ja 80 % Saints Row 2:sta, Dexin olisi voinut kohdata salaisessa tehtävässä, ja Pierce’n ääninäyttelijä ehti jopa äänittää vuorosanoja. Lisäksi peliin suunniteltiin mm. rikollisia liiketoimia, joiden kautta koko kaupunkia olisi voinut muokata, paluun tekeviä Cribsejä, julmia kehonkilpi-ominaisuuksia sekä jopa lakeja, joita pelaaja olisi voinut määrätä hallitsemillaan alueilla.

Muutos tapahtui, kun THQ Nordic osti Deep Silverin. Se ei hyväksynyt jatko-osaa, vaan pakotti Volitionin tekemään täyden uudelleenkäynnistyksen, vieläpä tiukkojen rajoitusten alla. Esimerkiksi hahmojen kielenkäyttöä siistittiin, ja monet aiotut ominaisuudet pyyhittiin pois liian rajuina.

Lopputuloksena nähtiin vuoden 2022 Saints Row, joka möi 1,7 miljoonaa kappaletta ennen Volitionin sulkemista, mutta jätti fanit kaipaamaan sitä hullua jatko-osaa, jota he eivät koskaan saaneet.