Amerikkalainen ohjaaja walter hill tunnetaan kovaotteisista toimintaelokuvista, jotka ovat lajinsa parhaimmistoa. Pakoautokuskista kertova elokuva Keikkakuski (The Driver, 1978) sisältää yhdet 1970-luvun vaikuttavimmista kaahailukohtauksista, kun taas moderni western nimeltä Oikeuden Puolesta (Extreme Prejudice, 1987) on hatunnosto ohjaaja Sam Peckinpahin veriselle mestariteokselle Hurja joukko -elokuvalle (The Wild Bunch, 1968). Hillin kolmas ohjaustyö Soturit (The Warriors, 1979) täytti tänä vuonna 40 vuotta. Itse tutustuin elokuvaan vuoden 2005 Rockstar Gamesin PS2-pelin kautta, jonka myötä tämä miltei unohdettu elokuva koki uuden tulemisen. Elokuvasta julkaistiin ohjaajan versio samoihin aikoihin myös ensi kertaa DVD:llä suomenkielisillä teksteillä.
Elokuva Soturit kertoo New Yorkin Coney Islandin kaupunginosassa majailevasta katujengistä. The Warriors matkustaa metrolla jengiläisten kokoukseen, joka pidetään Bronxissa sijaitsevassa Van Cortlandt Parkissa. Kun The Riffs –jengin karsimaattinen pomo Cyrus ammutaan kesken puheen, sotureita syytetään väärin perustein. Elokuva seuraa soturien armotonta kujanjuoksua heidän yrittäessä päästä takaisin kotikulmilleen, kun kilpailevat jengit yrittivät tavoittaa heitä. Pakomatkallaan soturit törmäävät erilaisiin kadun kasvatteihin, kuten pesismailoja heiluttavaan, baseball-asusteisiin pukeutuneeseen jengiin nimeltä Baseball Furies, mystiseen nuoreen naiseen nimeltä Mercy sekä teinitytöistä koostuvaan The Lizzies-jengiin. Pitkien toimintakohtausten sijaan elokuvan viehätys piilee piinaavassa tunnelmassa, jota ryydittävät lyhyehköt, mutta kiihkeät toimintakohtaukset.
Yksi Soturit-elokuvan keskeisimpiä elementtejä on musiikki, joka soveltaa erilaisia moderneja urbaaneja tyylejä, soulista poppiin ja bluesista rock-musiikkiin. Elokuvan Barry De Vorzonin syntetisaattorivetoisesta, rock-vaikutteisesta teemalaulusta huomaa 80-luvun olevan ovella, jonka ansiosta elokuva tihkuu moderneja vaikutteita. Ikoninen teema kuullaan ensimmäisen kerran alkutekstijaksossa, jossa seurataan sotureita ja eri jengien jäseniä matkatessa tapaamiseen. Elokuvan juonta jaksottaa afrikkalaisamerikkalainen radiojuontaja, jonka puhumat tiedotukset ja soittamat kappaleet sopivat pakomatkan eri vaiheisiin. Esimerkiksi alussa juontaja omistaa sotureille Arnold McCullerin version Motownin soul –kappaleesta Nowhere to Run, mikä viittaa ironisesti sotureiden epätoivoiselta vaikuttavaan tilanteeseen.
Coney Islandin hiekkarannalle sijoittuvassa loppukohtauksessa, kun soturit kävelet horisonttiin, kuullaan kitaristi Joe Walshin yksinkertaiselle ja tarttuvalla voimasointu-riffille perustuva In the City -kappale. Suurkaupungin yksilön äänen tukahduttavasta elämästä kertovan kappaleen kruunaa Walshin räjähtävä slide-kitarasoolo. Elokuvassa olevat kappaleet ovat sisällytetty Rockstar Gamesin peliin, mikä kertoo ajasta ennen jengitapaamista ja sen jälkipyykistä.
Soturit on epäilemättä yksi 70-luvun tyylikkäimpiä toimintaelokuvia, mikä sisältää sopivasti toimintaa, jännitystä ja huumoria. Elokuvaa kiitettiin aikoinaan erityisesti sen ajankohtaisuudesta, koska 70-luvulla nuorisojengit oli suurkaupungeissa todellinen ongelma. Soturit on yksi parhaimpia ohjaaja Hillin varhaisia elokuvia, mikä kaikessa hiomattomuudessaan kielii toimintaelokuvien maestron tulevista taidonnäytteistä, kuten Lainsuojattomat (The Long Riders,1980), 48 tuntia (48 Hrs., 1982) Raivoisa ajojahti (Southern Comfort, 1981) ja The Last Man Standing (1996).
