”Palmujen alla mun hyvä olla on” – Pelimusiikin ikivihreät, osa 2 Kommentit pois päältä artikkelissa ”Palmujen alla mun hyvä olla on” – Pelimusiikin ikivihreät, osa 2

Pelimusiikin ikivihreät on Errori.netin toinen uusi artikkelisarja, jossa toimittajamme poimii joka viikko kasaan kourallisen jollain tapaa hänen omaa elämäänsä mullistaneita pelisävellyksiä. Kappaleet ovat voineet riemastuttaa, vihastuttaa tai aiheuttaa monia muita vahvoja reaktioita, mutta ennen kaikkea, ne ovat jääneet elämään ikuisina korvamatoina omaan sisimpäänsä. Ne soivat kuin päättymättömältä kasetilta, joka ei koskaan mene solmuun.

Toisen artikkelisarjan valinnat pienten nippelitietojen kera voit katsastaa tästä alta:

DuckTales – The Moon Theme

”The Moon Theme” on Hiroshige Tonomuran säveltämä kappale ikivihreään DuckTales NES-videopeliin vuonna 1989. Tonomura on japanilainen säveltäjä, joka on toiminut Capcomin ja Taiton palveluksessa, mutta valitettavasti kovinkaan tunnetusta tekijästä ei tässäkään tapauksessa puhuta. Melkoisen hitin hän silti on onnistunut säveltämään, sillä vielä vuosikymmeniäkin myöhemmin The Moon Theme tunnustetaan yhdeksi kaikkien aikojen pelimelodioista. Kulttimainetta sillä löytyy siis vaikka muille jakaa!

Full Throttle (Intro)

Full Throttle on yksi niistä peliteoksista, jonka intro on yksi kaikkien aikojen päheimmistä, kuten nuoriso tapaa sanoa. Kiitoksena siitä kuuluu myös erittäin rokkaavan musiikin, jonka taustalla häärii jenkkiläinen jo vuonna 1999 toimintansa lopettanut rockpumppu Gone Jackals. Yhtyeen vuonna 1995 julkaistu ”Bone To Pick”-albumi onkin tuotettu yhteistyössä LucasArtsin kanssa nimenomaan Full Throttlea silmällä pitäen ja täten siitä tulikin kyseisen yhteistyön vuoksi yhtyeen menestyneimmistä albumeista, joka sai kuuluvuutta ensimmäistä kertaa sitten myös rajojen ulkopuolellekin.

Grand Theft Auto – Vice City Theme

Allekirjoittaneella on hyvin lämpimät suhteet kaikkeen 80-lukuiseen teemaan. Täten täytyy myös tunnustaa, että GTA-sarjan ehdoton suosikkini on Vice City. Viimeisenä nostatuksena viikon artikkeliosiossa tahdonkin tuoda esille kyseisen pelin introna toimivan ”Theme From Vice Cityn”. Kappaleen on säveltänyt silloinen Rockstarin hovimuusikkona tunnettu Lex Horton. Onnistunut kiteytys useastakin kasariteemaisesta tunnarista saa hymyn huulilla ja sielun irtaantumaan kohti lämpimiä Miami Beachin rantoja. Mikäs siinä sitten palmujen alla köllötellessä, sillä palmujen alla mun hyvä olla on.

Teksti: Jaakko Nygård

GTA 6 -vuotokuvia ilmestyi nettiin, mutta mitään uutta ei paljastunut Kommentit pois päältä artikkelissa GTA 6 -vuotokuvia ilmestyi nettiin, mutta mitään uutta ei paljastunut

Grand Theft Auto VI

Viikonloppuna nettiin ilmestyi lyhyt pätkä kehitysvaiheen materiaalia Grand Theft Auto 6:sta, mutta nopeasti se poistettiin. Rockstarin odotettu peli on kokenut aiemminkin merkittäviä vuotoja, mutta tällä kertaa paljastukset olivat varsin mitättömiä.

Videolla nähtiin kolme lyhyttä animaatioklippiä testikartalta. Ensimmäisessä mieshahmo nostaa ja laittaa pyörän vuokraustelineeseen. Pyörän merkki on LomBike, mikä on selvä viittaus oikean elämän LimeBikeen. Rockstarin aiemmin julkaisemassa virallisessa kuvassa näkyi sama pyörävuokrausjärjestelmä, joten mitään uutta tässä ei nähty.

Toiset kaksi klippiä esittivät Lucia-nimistä hahmoa nousemassa pickupin takakontista eri vaiheissa. Myös tämä on täysin odotettavissa oleva toiminto pelissä, joten vuodoista ei saatu paljastuksia, jotka olisivat mullistaneet odotuksia.

Vaikka vuotoklippien informaatio oli vähäistä, ne kertovat, mitä pelissä on luvassa. Pyöriä voi vuokrata ja hypätä autojen perästä, juuri kuten GTA:ssa kuuluukin. Rockstarin lopullinen peli esittelee nämä animaatiot tietenkin täysipainoisesti ja huippulaatuisina.

Rockstarin Dan Houser tekee peliä uuden romaaninsa maailmaan Kommentit pois päältä artikkelissa Rockstarin Dan Houser tekee peliä uuden romaaninsa maailmaan

Rockstar Gamesin legendaarinen käsikirjoittaja ja GTA- sekä Red Dead -sarjojen luova moottori Dan Houser palaa pelinkehityksen pariin, mutta täysin uuden tarinamaailman kanssa. Houser on julkaissut uuden romaaninsa A Better Paradise – Volume One: An Aftermath, joka perustuu hänen aiempaan audiodraamaansa pelistudiosta, joka luo itseään vihaavan tekoälyn. Nyt samasta maailmasta on tulossa myös videopeli.

Houser kertoi Sunday Brunch -ohjelmassa, että peliä on kehitetty jo noin 18 kuukautta, ja valmista on odotettavissa vasta muutaman vuoden kuluttua. Kyse ei kuitenkaan ole suorasta sovituksesta, vaan itsenäisestä tarinasta, joka jakaa romaanin universumin ja teemat.

Vaikka kirja käsittelee tekoälyn vaaroja ja vääristymiä, Houser ei kaihda sen hyödyntämistä pelikehityksessä, mutta suhtautuu siihen huomattavan realistisesti.

Me kokeilemme tekoälyä, mutta totuus on, ettei se ole vielä niin hyödyllistä kuin yhtiöt antavat ymmärtää. Se ei ratkaise kaikkia ongelmia. – Houser totesi.

Hänen mukaansa monet AI-lupaukset kuulostavat enemmän siltä, että niillä halutaan pumpata osakekursseja kuin kuvata todellista teknologista läpimurtoa.

Houser muistuttaa, että osa siitä, mitä nykyisin markkinoidaan vallankumouksellisena tekoälynä, on käytännössä vain entisten teknologioiden kiiltäväksi kiillotettu versio. Silti hän myöntää, että aidosti vaikuttaviakin asioita tapahtuu, mutta viimeisen ratkaisevan kehitysloikan saavuttaminen vaatii vielä huomattavaa panostusta.

Houserin paluu pelimaailmaan herättää odotuksia. Jos uusi projekti onnistuu yhdistämään hänen tarinankerrontansa terävyyden ja tekoälyn teemoihin yhtä oivaltavasti kuin romaaniensa, luvassa voi olla jotakin todella kiinnostavaa.