Valve lopettaa Steam Controllerin valmistuksen – hanki omasi 5 eurolla Kommentit pois päältä artikkelissa Valve lopettaa Steam Controllerin valmistuksen – hanki omasi 5 eurolla

Steam Controller

on ilmoittanut lopettavansa Controller -ohjaimen valmistuksen. Ohjain on parhaillaan tilattavissa 90% alennuksella eli 5 euron hintaan Steam Storesta.

Vuonna 2015 ilmestyneen ohjaimen erikoispiirtenä ovat sen kaksi isoa ohjauslevyä, jotka korvaavat perinteisemmät ohjainsauvat. Ohjauslevyt ovat varustettu haptisella palautteella, eli niitä käytettäessä palaute saa levyn tuntumaan siltä kuin käyttäisi esimerkiksi hiiren ohjauspalloa. Ohjaimessa on myös yhteensä uudelleenohjelmoitavaa 14 näppäintä.

Aktiivinen Steam yhteisö on ollut luomassa näppäinasetuksia ohjaimelle ja tukia lähes kaikkiin olemassa oleviin peleihin. Näihin asetuksiin kuuluu myös liikuntarajoitteisille suunnattuja modauksia.

Nähtäväksi jää lanseeraako Valve täysin uuden -ohjaimen vai keskittyykö se uuden VR-pelin myötä ainoastaan virtuaalilaitteistoihin.

Mikäli haluat omistaa historiaan jäävän Steam Controllerin, se kannattaa tilata nyt Steam Storesta 5€ hintaan (postikuluja Suomeen tulee n. 20€).

The Alters -pelin kehittäjältä anteeksipyyntö tekoälyn käytöstä Kommentit pois päältä artikkelissa The Alters -pelin kehittäjältä anteeksipyyntö tekoälyn käytöstä

Puolalainen pelistudio 11-bit Studios on joutunut pyytämään anteeksi, kun sen uudessa -pelissä havaittiin tekoälyn luomia sisältöjä, eikä niistä ollut kerrottu pelaajille etukäteen. Tarkkasilmäiset pelaajat huomasivat pelissä näkyvissä monitoreissa tekoälylle kirjoitettuja tekstikomentoja, ja eri kieliversioiden pelivideoissa oli viitteitä tekoälykäännöksistä.

Studion mukaan tekoälyä käytettiin alun perin vain työn alla oleviin versioihin, mutta yksi AI-luotu elementti lipsahti vahingossa mukaan lopulliseen julkaisuun. Lisäksi osa pelin tekstityksistä käännettiin tekoälytyökaluilla juuri ennen julkaisua, kun aika yksinkertaisesti loppui kesken.

Meidän olisi pitänyt kertoa tästä teille avoimesti alusta asti. – Studio totesi tiedotteessaan ja myönsi ratkaisun olleen jälkikäteen ajateltuna virhe.

Nyt käännöksiä ollaan päivittämässä yhteistyössä ammattikääntäjien kanssa.

Tapaus nostaa esiin myös Steamin politiikan: alustan sääntöjen mukaan kehittäjien pitää ilmoittaa, jos pelissä on tekoälyn tuottamaa sisältöä, olipa kyse kuvista, koodista tai äänistä. Vuodesta 2024 lähtien tämä on ollut pakollinen osa julkaisulomaketta.

The Alters ei ole ensimmäinen peli, jonka AI-sisällöt ovat herättäneet keskustelua. Vain muutama päivä sitten veti :sta pois tekoälyllä luodut hahmokuvansa yleisön reaktioiden jälkeen. Tekoäly on pelialalla tulossa jäädäkseen, mutta pelaajat vaativat yhä enemmän avoimuutta.

Rentouttava pulmapeli Out of Sight ladattavissa ilmaiseksi PC:lle Kommentit pois päältä artikkelissa Rentouttava pulmapeli Out of Sight ladattavissa ilmaiseksi PC:lle

Out of Sight

Piilotettujen esineiden etsintään keskittyvä rentouttava -peli on muuttunut maksullisesta täysin ilmaiseksi Steamissa. Päätös johtuu siitä, että pelin kehittäjä on lopettanut sen aktiivisen tukemisen, eikä uusia päivityksiä tai sisältöjä ole enää tulossa. Samalla peli vapautettiin kaikkien saataville veloituksetta.

Alunperin vuonna 2021 ilmestynyt peli on kerännyt käyttäjiltään paljon positiivista palautetta. Siinä tutkitaan kauniisti animoituja pienikokoisia maailmoja etsimällä piilotettuja esineitä omaan tahtiin, rauhoittavan lo-fi-musiikin soidessa taustalla. Jokaisessa kentässä on mahdollisuus joko edetä löydettyjen esineiden jälkeen tai viipyä hetki maisemia ihaillen.

Voit ladata pelin täysin ilmaiseksi täältä.