
Pelimaailmassa käydään paraikaa kuumaa keskustelua, kun huhut GTA IV:n uusintaversiosta nostavat vanhan kysymyksen pintaan: miksi pelaajat saavat yhä uudelleen samoja pelejä uusilla kuorilla? Remasterit eli vanhojen pelien uudelleenjulkaisut ovat vallanneet uusien konsoleiden julkaisukalenterit, eikä suunta näytä muuttuvan.
Pelaajat kyllä valittavat uusien ideoiden puutteesta, mutta samaan aikaan GTA V ja The Elder Scrolls: Oblivion myyvät miljoonia uusina versioina. Ristiriita on ilmeinen, monella meistä on näppäimistö toisessa ja lompakko toisessa kädessä. Kritisoimme, mutta ostamme silti.
Kaikki remasterit eivät ole kuitenkaan samanarvoisia. Oblivion sai kunnollisen graafisen kasvojenkohotuksen ja säilytti silti alkuperäisen kömpelyytensä, joka teki siitä hurmaavan. GTA V taas on julkaistu jo kolmelle konsolisukupolvelle lähinnä pienin viilauksin, uusi versio näyttää lähinnä siltä, miltä vanha muistoissa näytti.
Remasterit ratkaisevat kyllä yhden ongelman: vanhoja pelejä on vaikea pelata ilman vanhaa konsolia tai epäluotettavaa emulaattoria. Mutta samalla pelaaja maksaa usein uudelleen pelistä, jonka jo kerran osti. Esimerkiksi Oblivionin ostaminen kolmatta kertaa voi kirpaista, vaikka sydän sanoo kyllä, järki saattaa huutaa ei.
Peliala vertautuu usein Hollywoodiin, jossa supersankarit palaavat valkokankaalle yhä uusissa versioissa. Mutta siellä tarina muuttuu, ohjaaja vaihtuu, ja vanhat leffat löytyvät hyllystä tai suoratoistosta. Peleissä taas uusintajulkaisut ovat usein teknisesti välttämättömiä, vanha peli ei yksinkertaisesti enää toimi uudella raudalla.
Ehkä pelialan tulevaisuus löytyy Fortniten kaltaisista elävistä peleistä, jotka päivittyvät ajan myötä sen sijaan, että ne julkaistaan uudelleen. Mutta niin kauan kuin sama peli tuo uutta rahaa vanhalla sisällöllä, uusintajulkaisut tulevat jatkumaan ja me pelaajat todennäköisesti ostamme ne taas kerran.