Siitä huolimatta, että Nintendo ei ole juuri välittänyt Wii U -konsolistaan viime aikoina, on kyseinen konsoli saanut täysin puskista uuden …

Siitä huolimatta, että Nintendo ei ole juuri välittänyt Wii U -konsolistaan viime aikoina, on kyseinen konsoli saanut täysin puskista uuden …
Walt Disney Company on noussut vuosien saatossa viihdemaailman titaaniksi, jonka omistuksessa on aikaisemman perintönsä lisäksi myös yhä kasvavissa määrin tunnettuja …
Microsoftin perustama Xbox Game Pass -pelikirjasto on kerännyt jo kiitettävän määrän käyttäjiä. Palvelu on nimittäin saanut kokoon jo peräti 18 …
american film institute eli AFI on jälleen valinnut menneen vuoden parhaat elokuvat ja sarjat. Vuosi 2020 muistetaan erityisenä vuotena maailman …
The Witcher -sarja on saamassa esiosan nimeltään The Witcher: Blood Origin Netflixillä ja nyt tulevan sarjan päähenkilön näyttelijä on selvillä. …
Netflix on joutunut keskeyttämään The Witcher -sarjan toisen kauden kuvaukset jälleen. Aiemmin tänä vuonna kuvaukset jouduttiin keskeyttämään koronaviruksen vuoksi. Nyt …
The Witcher -sarjan toista kautta odotetaan kuumeisesti ja nyt sarjan uusimmalla esittelyvideolla nähdään monia jo entuudestaan tuttuja ensimmäisen kauden hirviöitä. …
Suosittu keskiaikaan sijoittuva roolipeli Kingdom Come: Deliverance on saaamassa näytellyn version, joko elokuvan tai sarjan muodossa. Aiheesta kertoi ensimmäisen Variety …
Resident Evil on saamassa tulevien sarjojen lisäksi myös uuden elokuvan Constantin Filmin toimesta. Elokuva tulee toimimaan suositun pelisarjan alkuperätarinana ja …