Nintendo on ilmoittanut julkaisevansa omat VR-lasit Switch-konsolilleen. Lasit ovat osa Nintendon Labo-konseptia ja ovat sarjalle omaiseen tapaan pahvista tehty. Pahvilaseja …


Nintendo on ilmoittanut julkaisevansa omat VR-lasit Switch-konsolilleen. Lasit ovat osa Nintendon Labo-konseptia ja ovat sarjalle omaiseen tapaan pahvista tehty. Pahvilaseja …

Vuonna 2017 ilmestynyt saman nimiseen elokuvaan perustuva kauhuselviytymispeli Friday The 13th: The Game on saapumassa Nintendo Switch -konsolille vielä tänä …

Slightly Mad Studios -yhtiön toimitusjohtaja Ian Bell on paljastanut, että yritys on parhaillaan kehittämässä itsenäistä pelikonsolia. Tarkempia tietoja laitteistoista ja …

Ubisoft tiedotti, että South Park: The Stick of Truth ilmestyy syyskuun 25. päivä Nintendo Switchille. Alunperin pelin oli tarkoitus ilmestyä …

Syyskuinen Nintendo Direct -lähetys viivästyi Japanissa tapahtuneen maanjäristyksen vuoksi, mutta se julkaistiin ilmoille kuitenkin jo ennen kuukauden puolta väliä. Lähetyksen …

Nintendo tiedotti Twitterissään, että yhtiö on päättänyt siirtää Nintendo Direct -lähetyksen julkaisua Japanissa Hokkaidossa tapahtuneen maanjäristyksen sekä sen aiheuttamien maanvyöryjen …

Nintendo julkaisi useita uusia hahmoja tulevalta Super Smash Bros. Ultimate -pelistä. Peliyhtiö on julkaissut myös videoita pelitilanteista, joissa nähdään Donkey …

Vuonna 2012 alunperin julkaistu Diablo III on saamassa vihdoin oman versionsa Nintendo Switch -konsolille. Kyseessä on Diablo III: Eternal Collection …

From Softwaren kehittämä toimintaroolipeli Dark Souls ilmestyy Nintendo Switchille lokakuun 19. päivä Bandai Namcon kautta. Pelin alkuperäinen versio ilmestyi vuonna …